157. Rakkauden vihi
Nuorena sitoutuminen oli ollut mahdotonta, oli täytynyt saada kulkea omia polkuja. Jos oli tuuria, saada nuuhkaista ohimennen jotakuta. Aikoinaan hän oli tuntenut olleensa enemmän eläin kuin ihminen. Kettu: puhdas, viaton niin kuin vain eläin voi olla. Ominaistuoksut ja hajut olivat olleet avain. Kaikkeen. Nuorempana
hän oli rakastanut sinistä, kun ei muuta voinut, kaikkea maailman sinistä. Eritoten sinisiä miehiä. Mutta kaikki siniset tuoksuivat samalle. Syvälle, suurelle murheelle. Nyt
hän tiesi, ettei hän miehestä, tästä miehestä pääsisi noin vain eroon. Hän rakasti. Kun ei muuta voinut. Hän nuuhki. Oliko
hän vihdoin päässyt uudelle polulle? Alulle, rakkauden kevään vihreyttä tuoksuville niityille.
© AilaKaarina
Viikon 19/2023 Krapu, kevään viimeinen. Kuvahaaste. Kravun tarjoaa SusuPetal