Mennyt maailma

59. Mennyt maailma

Vanha rakas levysoitin oli ollut hänellä 40 vuotta. Aikoinaan ystävä 

oli käynyt säännöllisesti huoltamassa sen, öljynnyt, vaihtanut 

nauhan ym. ja siksi soitin oli kestänyt ajat ja ikuisuudet. Mutta jo

vuosia se oli ollut huoltamatta. Ystävä oli kadonnut jonnekin eikä 

hän ollut saanut aikaiseksi etsiä ketään toistakaan. Tekniikan 

maailma oli muuttunut muutamassa vuosikymmenessä aivan

toiseksi. Cd-levytkin alkoivat olla vanhanaikaisia, hän ehti pohtia,

kun ovikello soi. Hän riensi avaamaan oven, sillä huoltomies oli

tulossa. Nuori mies vaihtoi ripeästi suihkun letkun. Vähän

myöhemmin nainen katseli oven suussa, kun nuorukainen riemusta

kurkku suorana kiljui autossa odottavalle kaverilleen: – Katso mitä

mä sain! DUALIN!

© AilaKaarina

Viikon 50/2019 Krapu, 100 sanaa otsikon kanssa ja tekstissä oltava 

sanat maailma, rakas ja avata.

Sanat

58. Sanat

Puhelin soi. Anna oli laittamassa ruokaa. Hän työnsi kattilan levyltä sivuun. Radiossa soi vanha laulu, Brelin Ne me quitte pas. Hän juoksi vääntämään äänen hiljaisemmaksi ja vastasi puhelimeen. Hämmentyneenä hän tervehti miestä. – Anteeksi jos häiritsen. Halusin vain toivottaa hyvät joulut, Sauli sanoi. Anna kiitti ja toivotti samoin miehelle. Hiljaisuus. Hetken päästä Sauli jatkoi: – Anna, voisimmeko me yrittää vielä? Sydän löi ylimääräisiä lyöntejä. Vuoteen miehestä ei ollut kuulunut kuin joitakin kertoja. Hän istahti keittiön pöydän ääreen lopetettuaan puhelun lyhyen keskustelun jälkeen. Tuo laulukin vielä! Hän huomasi vapisevansa. – Oui, tu m’as offert les perles de pluie venues de pays où il n'a pas plu...”, hän hyräili hiljaa. Mutta 

entä nyt? Hän oli muutama kuukausi aiemmin tavannut toisen miehen, ja he suunnittelivat jo yhteistä tulevaisuutta.

© AilaKaarina

Idea Brelin laulun "Ne me quitte pas" (suomeksi "Älä jätä minua", joka tosin on käännetty ”Jos nyt menet pois”) sanoista: ”Moi, je t'offrirai / Des perles de pluie / Venues de pays où il ne pleut pas.” Tarinassa Anna hyräilee kuin vastaukseksi: ”Oui, tu m’as offert les perles de pluie venues de pays où il n'a pas plu”, jonka voi kääntää suomeksi: ”Niin / kyllä, sinä lahjoitit kastehelmet maasta, jossa ei satanut.” (V. 2019)

Tunne

57. Tunne

Anna valvoi. Kello oli ohittanut ajat sitten puolen yön, mutta uni ei tullut. Hän oli odottanut Saulin soittoa, soitellut itsekin, mutta turhaan. Pettymys

oli iso, vaikka ei ollutkaan ensimmäinen kerta, kun mies oli pettänyt lupauksensa. Hän sytytti valon ja kävi istumaan sängyn laidalle. Äkkiä hän vain tiesi sen, hiljaisuudesta, joka syöksyi koko hänen olemukseensa kuin jääkylmät vedet: Sauli oli lähtenyt. Ilmoittamatta, vaikka oli luvannut soittaa ennen lähtöään Suomesta, oli luvannut sen myös tyttärelleen, joka ilta toisensa jälkeen oli kysynyt isäänsä. Hän muisti tytön sanat ja katseen, kun tämä oli kerran sanonut: – Äiti, on niin pelottavaa kun on liian hiljaista.

© AilaKaarina

(V. 2019 100 sanan tarina otsikko mukaan lukien)

Onni

56. Onni

Oli sateinen syysilta. Vanhat kengät, jotka hän oli vahingossa työntänyt jalkoihinsa tuntuivat heti märiltä, vaikka hän yritti kiertää lätäköitä. Mutta nyt ei mikään haitannut, ei hämäryys, ei illan varjot, ei mikään! Anna juoksi kassi kainalossa naapurin pihalle. Hän oli menossa yökylään parhaimman ystävänsä luo. Annika tuli avaamaan oven ja tytöt menivät keittiöön, jossa Annikan äiti, isosisko ja isä istuivat pöydän ääressä rauhallisesti rupatellen. Ilta kului nopeasti,

aivan liian nopeasti. Piti ehtiä tehdä niin paljon. Leikkiä tuhat leikkiä ystävän ihanilla leluilla. Huomenna kaikki muuttuisi taas ennalleen. Pelko, hämmennys ja huoli astuisivat illalla sisään ovesta, kun isä avaisi sen töistä tultuaan.

© AilaKaarina

Viikon 45/2019 Krapu ja annetut sanat ovat märkä, muuttua ja yökylä.

Syli

55. Syli

 

 

Hän katselee ikkunasta pihalla leikkivää tytärtään. Tämä kääntyy nopeasti portille päin. Ämpäri ja lapio lentävät klassisessa kaaressa maahan ja riemusta kiljuen tyttö juoksee isänsä syliin. Hänen mieleensä hiipii kolme tunnetta: ensin rakkaus, sitten haikeus ja lopuksi jotakin mustaa. Kateus. Hän tietää, että juostessaan isäänsä kohti tytön luottamus on täydellistä, epäilemätöntä. Kädet, jotka häntä odottavat, eivät petä. Ei tyttö voisi sellaista edes käsittää. Se mitä ei ole koskaan tapahtunut, sitä ei ole. Suunnaton hellyys täyttää naisen mielen. Mutta äkkiä hän tuntee itsensä enää vain surulliseksi. Kerran hänkin lapsena, vähän isompana, juoksi äitinsä syliin oltuaan puolitoista kuukautta erossa perheestään. Hänelle naurettiin.

© AilaKaarina

Viikon 40/2019 Krapu, jossa on oltava sanat surullinen, musta ja isä.

Tarinat

54. Tarinat

Hän hieroi ohimoitaan. Viikon uuden kirjoitushaasteen kolmesta

sanasta, jotka piti näkyä 100 sanan tarinassa, hän ei saanut mitenkään

kiinni. Minne hän kiipeäisi? Minne jaksaisi nousta! Tai kuka

kiipeäisi, ja kuka kurkkisi peilistä? Mitä hän edes halusi nähdä tai 

laittaa jonkun näkemään? Sen sijaan hän ei saanut ajatuksiaan irti

kirjasta jonka oli juuri lukenut. Olisipa hän tiennyt nuorempana tästä

miltei kohtalotoverista! Hehän olivat lähes samanikäisiäkin. Perheet

olivat yhtä kummallisia. Tosin häntä ei niinkään läimäytelty, hänelle

vain karjuttiin. Ja nolattiin jatkuvasti. Paitsi äiti ei karjunut, nolasi

kyllä. Eivätkä he haisseet. Kaikki näytti ulospäin jokseenkin

normaalilta. Ainakin sinne päin. Toisin kuin kirjassa.

© AilaKaarina

(Kirja on Elisabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton.)

100 sanan (kera otsikon) viikon 39/2019 Krapu haastesanoilla

kiivetä, ohimo ja peili.

Liian myöhään?

53. Liian myöhään?

Se alkoi joka kevät. Nuorena oli päinvastoin. Silloin hän miltei vihasi kevättä, sen hajuja, lumen alta näkyvää likaa, valoisuutta, joka paljastaisi loputkin. Mutta vanhemmiten keväästä oli tullut koko kropassa tuntuvan kihelmöivän odotuksen aikaa. Enää ei tarvinnut pelätä paljastumista, enää ei ollut häpeää. Hän oli oppinut puhumaan sen kaiken pois. Olisiko elämällä tarjolla vielä jotakin nyt, kun hän oli uskaltanut alkaa toivoa? Ja etsiä. Usein hän tätä mietti. Mitä se oli,

ei hän itsekään varmuudella tiennyt. Ja kesä saapui valoisin päivin, samettisin illoin toisensa perään, yksinäisin illoin. Ei siitä näkynyt kuin ääriviivat, jotka joskus häilähtivät kaukana kadotakseen heti pois.

 

© AilaKaarina

Viikon 38/2019 Krapu, 100 sanaa otsikon kera ja sanat samettinen, kihelmöidä ja ääriviiva on oltava tekstissä.

Myös 15. Runonevan vanhaan haasteeseen Likainen.

Yölenkki

52. Yölenkki

He saapuivat metsän laitaan ja Anna päästi koiran vapaaksi. Häntä heiluen se loikkasi puiden sekaan. Oli iltayö eikä kulkijoita yleensä enää tähän aikaan näkynyt. Tästä alkoi hänen oma yksityinen maailmansa, jossa hän aina tunsi muuttuvansa uudeksi ihmiseksi. Murheet ja huolet katosivat, oli vain metsä ja koira. Jostain kuului

moottoripyörien ääniä ja kohta näkyi kaksi miestä. He pysäyttivät pyöränsä. Miehet katsoivat häntä pitkään. Annaa alkoi pelottaa. Missä Sarabikin oli? Hän huusi sitä nimeltä. Oli hiljaista. Samassa koira ilmestyi pienelle kummulle, seisoi siinä hetken ylväänä, iso komea rhodesian ridgeback ja käveli sitten rauhallisesti Annan eteen. Miehet vilkaisivat toisiaan ja käynnistivät pyöränsä.

© AilaKaarina

Viikon 40/2019 Krapu, 100 sanaa kera otsikon, Sanat uusi, oma ja ilmestyä on oltava tekstissä.

Myös Runonevan 5. (vanha) haaste: Eläin.

Isovanhempi

51. Isovanhempi

Anna istahti parvekkeen tuolille. Oli elokuun viimeinen päivä. Vielä

oli lämmintä, mutta parin päivän päästä lupailtiin jo sateita. Kesä

olisi ohi, tämä niin kaunis ja ihmeellinen kesä, ettei hän voinut kuin

kiittää elämää siitä! Muta talvi saapuisi jääväämättä ja toisi kaikki ne

lyhyet päivät, tyhjät illat. Ja kaiken sen kaipauksen! Erik. Mies 

lentäisi syyskuun lopulla Ranskaan ja viettäisi siellä talven.

Useana vuonna hänet oli pyydetty mukaan koko talveksi, mutta hän

oli voinut olla siellä vain muutaman viikon. Lastenlapset tarvitsivat 

häntä, ainutta nopeasti paikalle saatavaa isovanhempaansa ja siksikin

niin rakasta ja läheistä; taustatukea, jollaista vaille hän itse oli 

lapsena jäänyt.

© AilaKaarina

100 sanan viikon 36/2019 Krapu, jossa on oltava sanat tyhjä, kiittää

ja parveke.

Läpivalaistu

50. Läpivalaistu

Jälleenkö hänen aivoissaan virtasivat vain nuo tutut, vanhat kemiat iänaikaisia uriaan? Miten hän olikaan uskonut muuttuneensa! Mutta niin kuin

sittenkin hänestä puuttuisi jokin oleellinen, jokin mikä ihmisessä piti olla, jotta hän jokaisena aamuna saattoi sanoa vähintäänkin “tästä päivästä selviydyn“. Ja aivan kuin hänessä olisi liikaa jotakin, jotakin kohtuutonta, hillitöntä kuin jokin salainen, piilossa lymyävä parasiitti. Loinen, joka imi hänen voimavarojaan ja jonka olemassaolon hän taas tunsi vahvasti. Hän ei ollut enää nuori. Elämästä isoin osa oli takana. Isoin työ oli tehty, muutettu – yritetty muuttaa – lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa opitut mallit, jotka hän oli evääkseen saanut. Sisäiset kaavat. Ei hän koskaan unohtaisi

käydessään kauan sitten läpivalaisuistunnoissa (tai kuten hän myös saattoi sanoa: valheenpaljastuskoneessa), miten järisyttävästi avautuivat oudot lähteet, miten tuskan ja riemun, ilon ja murheen reitit repesivät auki. Itse elämä syöksyi häneen kuin lämmin punaisena tuoksuva veri! Mutta tänään

päässä kiersi vain ahne, omaa tyhjyyttään täyttävä olento kuivuvia uomiaan edestakaisin.

© AilaKaarina

Kaipuu

49. Kaipuu

Vaimo seisoi selin lähellä rantaa niin yksinäisen näköisenä, että mies olisi halunnut mennä ja ottaa hänet syliinsä, mutta kipu esti häntä tekemästä mitään. Hän tiesi, että vaimon silmissä oli jälleen kaikki maailman odotus. Hän tiesi, miksi vaimo hehkui kuin kytevä liekki tuijottaessaan järvelle koko olemus jännittyneenä, tiesi

keitä vaimo odotti. Naapureita takaisin kauppareissultaan. Toista heistä. Vuosikaudet he olivat asuneet kesämökkinaapureina, olivat usein vierailleet toistensa luona, viettäneet hauskoja iltoja yhdessä, pelanneet milloin mitäkin, grillanneet, juoneet viiniä, jutelleet ja nauraneet. Kunnes tänä kesänä kaikki oli muuttunut. Naapurin vaimosta oli tullut aina vain kireämpi ja ärtyisämpi. Hänen vaimonsa suorastaan säteili yhteisinä iltoina. 

© AilaKaarina

Krapuhaaste: 100 sanan (otsikon kanssa) viikon 19/2019 Krapu avainsanoilla silmä, selkä ja yksin.

Lainsuojaton

48. Lainsuojaton

Kulkija. Etsijä. Kapinallinen. Maailman kauneimmat sanat. Sitä kaikkea hän oli aina ollut, ensin salaa itseltäänkin, kuin häveten, peläten, mutta ei enää. Ja hän tiesi nyt ettei ollut yksin; että heitä oli tuhansia, naamioituneina tavallisiin maan väreihin. Hän näki vastaantulijasta jo epäilynsä. Tuossako hän on, hän joka kulkee niin ylväästi pää pystyssä ja selkä suorana, outo lumo huulillaan ja askeleissaan ilon ja tuulen tanssi? Silmät sen varmistavat, niiden suora ja avoin katse. Ja hän on siinä: lajitoveri. Suostumaton. Intohimoisesti

elämään rakastunut. Kummallinen, vieras laji, vihattu. Niiden saaliiksi haluama, joiden sieluissa asuu kiinteän kaipuu.

© AilaKaarina

100 sanan (otsikon kanssa) viikon 19/2019 Krapu avainsanoilla silmä, selkä ja yksin. 

Poltinmerkki

47. Poltinmerkki

Hänestä täytyi näkyä se: Älä vain rakastu tähän naiseen! Hylkää hänet! Mistä se näkyi? Oliko jokin merkki, josta hän ei itse tiennyt? Suru, joka puristi rintaa tuntui liian painavalta. Koskaan hän ei onnistuisi. Hän oli jälleen yksin. Mutta

rakkaus. Vain se merkitsi jotakin. Niin kuin ei lastenkaan olemassaolo enää riittäisi. Mikään ei enää riittäisi. Vain rakkaus oli tärkeintä ja hän tarvitsi sitä yhtälailla kuin happea. Hänen teki mieli huutaa: Minä ansaitsen rakkauden. Minulla on oikeus siihen. Minullakin on kaikki oikeus! Hän löysi itsensä sillalta. Alhaalla vesi

seisoi likaisena, luotaantyöntävänä kuin väsynyt, särkynyt mieli. Hän muisti kaikki heidät joita rakasti.

© AilaKaarina

Runonevan vanhaan haasteeseen (12) Oikeus. (100 sanaa otsikon kanssa.)

Kauneus

46. Kauneus

Tuttu mies tuli tervehtimään. Sitten hän kävi pöydässään mutta palasi saman tien takaisin ja sanoi: – Olet hyvin kaunis. – Kahvilan valot ovat ystävällisiä. Olen jo vanha nainen, vastasi nainen naurahtaen. – Ei se niin ole, olet yhä kaunis nainen. Miten kaunis oletkaan ollut nuorena! Nainen jäi miettimään miehen sanoja, kun tämä oli mennyt takaisin ystäviensä luo pyydettyään turhaan häntä pöytäänsä. Mitä on

kauneus? Hän tunsi olevansa kauniimpi kuin nuorena. Kasvoilla kyynisyyden, kovuuden tilalla oli ymmärryksen, surun ja ilon, polut. Ja silmät. Niistä se näkyi: matka. Ne lukemattomat kuljetut, kaikki. Eikä mitään

tarvinnut enää salata, sillä vain ne, jotka osasivat katsoa, näkivät.

© AilaKaarina

(100 sanaa plus otsikko)

Pyhäpäivä

45. Pyhäpäivä

Illan tuuli oli lennättänyt valkoisia omenankukkia pitkin pihaa. Näky oli kuin kesäinen lumoava postikortti, jossa puun alla, pihapenkillä, istui kaksi nuorta. Kaikesta näki, että he olivat vastarakastuneita. Ehkä he luulivat omenapuun oksien suojaavan heitä paremmin tai sitten he eivät välittäneet näkikö joku heidän hellät suudelmansa ja hyväilynsä. Kauempana seisoi kaksi tuttua naapuria, vanhempaa naisihmistä, jotka keskustelivat kovaäänisesti vilkuillen jatkuvasti nuoriin päin. Annaa huvitti. Vaikka hän ei kuullutkaan sanoja, oli helppo lukea eleistä ja ilmeistä puheen sävy. Hänellä itselläänkin oli ikää, mutta tuohon hän ei koskaan suostuisi, panetteluun vain siksi, että omasta elämästä puuttui jotakin tärkeää. Ehkä se kaikkein tärkein.

© AilaKaarina

100 sanan Krapu (otsikon kanssa) viikolle 17/2019. Sanat valkoinen, keskustelu ja piha on löydyttävä tekstistä.

Runonevan 14. haasteeseen Pyhä.

Takatalvi

44. Takatalvi

Iltoina, jolloin nainen saapui kahvilaan, hän käveli suoraan tiskille, pyysi juomansa, pienen konjakin, vei sen pöytäänsä ja meni levyautomaatin luo. Hän soitti aina saman kappaleen, kahdesti peräkkäin, Miriam Makeban Forbidden Games. Kanta-asiakkaat olivat tottuneet tähän ja nainen sai olla rauhassa vakiopöydässään. Hän istui ja tuijotti ikkunaa maistellen konjakkiaan ja poistui nopeasti sen juotuaan. Kenellekään hän ei puhunut. Alkuun oli monikin yrittänyt mennä juttelemaan, mutta joka ikinen sai huomata, että olisi tarvittu lähes ihmeen tapainen, jotta olisi saanut vastaukseksi edes yhden sanan kylmän tuijotuksen sijaan. Takkiaan nainen ei riisunut koskaan. Kesähelteilläkin hän käytti neuletakkia niin kuin olisi koko ajan palellut.

© AilaKaarina

Vuoden 2022 4. Krapu annetuilla sanoilla takki, vastaus ja ihme. (Alunperin 100 sanan tarina Runonevan vanhaan 13. haasteeseen Takatalvi.)

Kravun emäntänä toimii SusuPetal https://susupetalsanat.wordpress.com/

SusuPetal

Kesäaika

43. Kesäaika

Viimeisen rakkauden kohtaa kun uskoo, että sen aika on ohi, hän hyräili hiljaa joskus kuulemaansa vanhan laulun sanoja. Tuolloin sanat olivat huvittaneet häntä, mutta nyt laulun nimikin, “Rakkauden vanha, suloinen laulu”, kuulosti kauniilta. Hän istui yksin hotellin ravintolassa ja odotti miestä, jonka pitäisi pian tulla. Olisi heidän ensimmäinen yhteinen viikonloppunsa. Nainen tunsi itsensä epävarmaksi, sillä mies oli toistakymmentä vuotta häntä nuorempi. Äkkiä hän

oli varma. Mies ei tulisi. Missään ei näkynyt kelloa eikä hän hermostuksissaan löytänyt kännykkäänsä laukustaan. Yöllä oli siirrytty kesäaikaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan kuinka kauan hän oli istunut. Itku kuristi kurkkua. Hyvästi rakkaus, hän ehti ajatella...

 

© AilaKaarina

Viikon 15/2019 Krapu, avainsanoilla hotelli, yksin, itku.

Ps. Rakkauden vanhan, suloisen laulun sanat olen saanut englantilaisesta sarjasta Komisario Morse. Englanninkieliset sanat ovat When he thinks he passed love, its then he meets his last love. Suomennos on sarjasta.

Menetys

42. Menetys

Eivät he enää voisi olla ystäviä. Mies oli ylittänyt rajan, astunut tielle, jota hän ei voinut kulkea. Pettymys oli iso. Hän tulisi kauan kaipaamaan heidän syvällisiä keskustelujaan ja sitä oikeuden ja aitouden tunnetta, joka oli ollut niin vahvana heidän ystävyydessään. Maailmassa oli ollut edes yksi ihminen, joka oli ymmärtänyt häntä; hänen kiihkeää haluaan työntää itseään kohti omia unelmiaan. Kohti sitä maailmaa, jossa hän tosin olisi aina vähän yksin, muukalaisena muille, mutta itselleen totena ja ymmärrettävänä. Se maailma vaatisi häneltä kaiken, ja hän olisi tarvinnut ystävän, joka olisi tukenut häntä. Miehen ehtona oli rakkaus, johon hän ei koskaan voisi vastata.

© AilaKaarina

Viikon 14/2019 Krapu avainsanoilla ystävä, tie, pettymys.)

Lapsi

41. Lapsi

Anna käveli kotia kohti. Hän ajatteli poikaansa, joka oli mumminsa luona kyläilemässä. Lapsi täyttäisi piakkoin 3 vuotta. Vuorokauden erossa olo oli tervetullut, poika sai olla mumminsa seurassa ja hänellä oli edes vähän helpotusta alituisesta huolehtimisesta. Lapsen isä oli ystäviensä kanssa reissaamassa ja tulisi vasta reilun viikon päästä kotiin. Vaikka

ero oli tehnyt hyvää, Annalla oli jo iso ikävä, ikävä saada jälleen pojan pehmeä, suloinen olemus syliinsä. Äkkiä hän näki kuvan: poika lentää, onnellisena, nauravana ja kuvasta huokuu valtava vapauden tunne. Kyyneleet kurkkivat silmänurkista. Juuri näin hän halusi rakastaa. Syvästi, mutta tietoisena osastaan: on kyettävä luopumaan, vähä vähältä päästämään irti.  

© AilaKaarina

Viikon 13/2019 Krapu annetuilla sanoilla pehmeä, vapaus ja syli.

Emo

40. Emo

Anna istui koneella kun kuuli koiransa ulisevan. Vastahan me oltiin kaikki ulkona, mitä nyt? Hän huusi oven taakse: – Tulen, tulen! Koiran ulina koveni, jostain kuului hiljaista nau’untaa. Kissa, mitä sekin nyt haluaa? Hän nousi ripeästi ylös ja avasi huoneensa oven. Koira seisoi eteisessä surullisesti ulisten mutta selkeästi kunnossa. Vain kissaa ei näkynyt missään. Hädissään hän kiersi kaikki sen lepopaikat, juoksi takaisin eteiseen, jossa koira tuijotti nyt ylös naulakkoon. Anna nosti katseensa. Kissanpentu roikkui kaulapannastaan naulakon koukussa. – Onneksi ei ollut työpäivä! hän huudahti, auttoi kissan alas ja poisti sen kaulaan unohtamansa pannan. Koira nuolaisi kissanpoikasta ja hymyili emon huolekasta hymyä.

© AilaKaarina

Krapuhaaste 12/2019. Annetut sanat: naulakko, hymyillä ja työ. Myös Runonevan 5. haasteeseen Eläin.

Lumottu

39. Lumottu

Pelkkä puhelinkeskustelu oli jälleen saanut aikaan jatkuvan sähköisen virtauksen suoraan hänen sisuksiinsa. Hän aisti Annan läsnäolon, vaikka tämä oli vielä kotonaan, vasta valmistautumassa lähtöön. Miten kenenkään olemassaolo voi olla niin vahvaa, niin läpeensä totta, että sen tuntee syvällä ytimissään kilometrien päässä, toisessa kaupungissa, mies mietti. Tunnin kuluttua hän olisi sovitulla paikalla. Hän ajoi autoa, yritti keskittyä ajamiseen ja liikenteen seuraamiseen. – Olet pian ojassa, mies hyvä, ellet rauhoitu, hän sanoi ääneen. Viikon hän oli odottanut tätä tapaamista, kohtaamisen hetkeä tutussa hotellissa. Hän saapuisi, kuten aina, ennen Annaa, tilaisi samppanjan, istuisi ja odottaisi, tunnistaisi vaikka tuhannen oven takaa hänen kevyet askeleensa.

© AilaKaarina

Krapuhaasteet: Krapu 11/2019 avainsanoilla tunti, keskustelu ja ovi; 100 sanaa otsikon kanssa

Myös Runonevan haaste 29: Valloittava

Lähtö

38. Lähtö

Vain enää viimeinen halaus ja suudelma, sitten hän lähtisi. Hän ei katsoisi taakseen. Ei näkisi kyyneleitä. Joskus suhteen alussa nainen oli pyytänyt, ettei hän lähtiessään koskaan kääntyisi katsomaan tätä. Näin naisen oli helpompi estää itku ennen paluuta kotiin, sen yksinäisiin huoneisiin. Mutta häntä

odotettiin ja kaivattiin. Ainakin lapset odottivat ja kaipasivat. Vaimolla oli oma elämä, mieskin ilmeisesti, jossakin. “Lasten takia“, kulunut fraasi, mutta sopi heille. He elivät sopuisasti. Pian hän istuisi koneessa, ajattelisi naista, jonka tiesi lähtevän vasta kun kone olisi noussut ilmaan. Edessä olisi vajaan tunnin lento. Se veisi hänet viikoiksi lohduttoman kauaksi siitä kaikesta, mitä hän rakasti.

© AilaKaarina

(Krapuhaasteet: Krapu 10/2019 avainsanoilla halata, pyyntö ja lento)

Tuhat valhetta

 37. Tuhat valhetta

Hän katseli pöydällä olevaa valokuvaa, otti sen käteensä ja alkoi irrottaa kehystä. Hän oli erehtynyt pahan kerran. Kuinka hän ei ollut ymmärtänyt, ei ollut uskonut vaikka jo moni oli varoittanut häntä! Miten hän oli ollut niin sokea? Voiko rakkaus, vai mitä hemmettiä se sitten oli ollutkaan, tehdä ihmisen näin täydelliseksi torveksi? Mies oli valehdellut hänelle kaiken. Kaiken! Häntä huimasi. Hän alkoi repiä kuvaa, teki siitä tuhat silppua, meni ulos ja sirotteli repaleet portaikkoon. Sitten hän soitti miehelle ja kutsui tämän kylään. Mies lupasi tulla illalla soittotreenien jälkeen. Nainen pakkasi rivakasti matkalaukkunsa. Hän lähtisi pariksi viikoksi pois. Siinähän soittelisi.

© AilaKaarina

Viikon 9/2019 Krapuhaaste, 100 sanaa otsikon kanssa. Sanat kutsu, pöytä, valokuva on löydyttävä tekstistä.

Polku

36. Polku

Unen mies oli tuntematon. Mutta tunne oli tuttu. Ei pitäisi lukea kirjoja, joissa kirjoitettiin rakkaudesta – varsinkaan kaipuusta. Ja yksinäisyydestä, nainen pohti herättyään. Kuinka kauan siitä oli kun hän oli ikävöinyt jonkun tietyn ihmisen lähelle? Liian kauan. Ja samanlaista

olisi edessä? Yksinäisiä vanhenemisen vuosia. Ei, niin ei saanut olla! Hänessähän oli polku! Piilossa vielä ruumiin uumenissa, mutta nainen tiesi löytävänsä sen taas, keväisen ketun polun. Ei hän ollut unohtanut sitä, ei hukannut jälkiään. Hän löytäisi ne. Äkkiä naisen täytti tuttu, hurja riemu: ikkunasta loisti valo. Hän tunsi muuttuvansa. Hetkeäkään epäröimättä hän juoksi alakerran ikkunan luo, riuhtaisi sen auki,
                                            loikkasi ulos

© AilaKaarina

Vanha kirjoitukseni, jonka jaan viikon 49/2022 Krapukuvahaasteeseen. Tämä on myös Riitan kunniaksi, joka tämän tarinan myötä ohjasi minut mukaan krapuilemaan.

 (Inspiraatiokirjat: Graham Greenen Tädin kanssa maailmalla ja Anita Brooknerin Päivät Pariisissa.)

Hajoaminen

35. Hajoaminen

Ei se, että rakkain, se kaikkein tärkein, hylkää vaan se, että saman tien itsekin hylkää itsensä, hän mietti. Ja sitä katsoo itseään kaikista peileistä ja takaisin katsoo hahmoton: ei kukaan. Vielä hetki sitten se, itse, oli olemassa, kiinteänä, mutta katoaa nyt. Muuttuu aina vain pienemmäksi oudossa, uudessa avaruudessa. Mutta siellä se sykkii! Yhä! Kipuako se sykkii? Katoamisen kauhua? Haihtumistaan, sammuva tähti. Mutta olihan hän kokenut

saman ennenkin ja aina tullut takaisin. Opetellut jälleen katsomaan itseään, tajuamaan että on. Nähnyt ytimensä, nähnyt lähelle. Mutta vielä ei ollut sen aika. Nyt ei kukaan katso tunnistavin silmin, kun hän itse ei voi.

© AilaKaarina

Runonevan 10/2019 haaste Sortuva.

Suoja

34. Suoja

Anna oli kiivennyt puun haaraan. Keväästä lähtien, heti ilmojen lämmettyä, se oli ollut hänen lempipaikkansa. Siellä hän sai rauhassa lukea. Kukaan ei älynnyt etsiä häntä sieltä, sillä puu oli pihan perällä, vajan takana, jonne eivät talon muut lapset olleet löytäneet. Vanhan tuomen lehvistö antoi täyden suojan. Mutta nyt kuului isän ääni, kireänä: – Anna, missä olet? Tule heti kotiin! Voi, ei, mitähän hän taas oli unohtanut? Ja kirjakin oli jännimmässä kohtaa, juuri siinä

missä myös kirjan tyttö istui puussa. Kaikki etsivät häntä, olivat huolissaan Pikku Oosta joka oli kadonnut pihalta, tahtoivat hänet syömään. Hän oli lukenut kirjan jo useaan kertaan, ensimmäisen kerran heti kun oli oppinut lukemaan sujuvasti. Se oli yksi hänen lempikirjoistaan. Täynnä ihmettä. Pikku Oota rakastettiin, vaikka hän teki paljon tyhmyyksiä. Vaikka hänelle saatettiin olla vähän vihaisiakin, se unohdettiin pian. Kaiken hän sai aina anteeksi eikä hänen tekosiaan muisteltu päivätolkulla, ei kerrottu niitä sukulaisille muka hyvänä vitsinä, ei oltu ankaria ja käsketty olemaan hiljaa jos yritti puolustautua. Varsinkin isän ankaruus oli pelottavaa. Ja nimittely tyhmäksi tytöksi loukkasi syvästi. Ei hän ollut tyhmä. Vai oliko sittenkin? Mutta Pikku Oo ei ollut. Sehän oli lapsi.

© AilaKaarina

(Kirja on Edith Unnerstadin Pannukakkupäivä.)

9. Runonevan haasteseen Lempipaikka.

Piilossa lintujen huilut

33. Piilossa lintujen huilut

Itku oli syöksähtänyt rajusti jostakin hyvin syvältä, koko menneisyys mukanaan. Hän oli lukenut edellisenä iltana Benoite Groultin Rakastajatarta ja oli aamulla vielä selaillut kirjaa. Sen tietyt lauseet olivat mykistäneet hänet. Ja saaneet pohtimaan jälleen, miksi elämä jakoi lahjojaan niin kuin jakoi: ei mielivaltaisesti, ei sokeasti, vain syyn ja seurauksen lakeja noudattaen. Yksinkertaistettuna: sellainen nainen millainen isä. Hänen piireissään joku saattoi vain kuivasti, vähän pahoitellen todeta niin kuin puhuisi ikävästä sääennusteesta: “Sinusta tuskin koskaan tulee onnellista miehen kanssa”, kun hän oli juuri kertonut lapsuudestaan, isästään, despootista, sairaasta miehestä; kertonut lapsuuden peloistaan, nuoruuden painajaisistaan, ja siitä miten hän aina oli kompastunut vääränlaisiin miehiin. Ei, ei aivan isänsä kaltaisiin julmureihin – ja kuitenkin joissakin piirteissään hyvin samanlaisiin. Ainakin itsekkäisiin, välinpitämättömiin, enemmän ja vähemmän narsisteihin. Nainen nosti katseensa

ikkunaan. Miten tähän aamuun sopikaan tuo lasin takana riehuva kevättalven valkoinen tuuli, lumihiutaleiden raju kieppuminen puiden oksien lomassa. Kuului vain tuulen ulina lintujen vietyä edellisenä iltana huilunsa piiloon. Ja lasin tällä puolen hänen huoneensa hiljaisuus nyyhkytyksen loputtua.

© AilaKaarina

Tunnistettu

32. Tunnistettu

Mies katsoi häntä silmiin, turhankin kauan hänen mielestään. Mutta hän katsoi takaisin. Sitten harjoitukset alkoivat. Joitakin kertoja hän huomasi miehen jälleen katsovan häntä pitkään. Kotimatkalla hän muisteli, miten suora katse oli ollut, avoin ja levollinen. Ei tutkiva, ei kysyvä, vain toteava: siinähän sinä olet. Eikä sillä tarvinnut olla, häntä hymyilytti, sen enempää merkitystä. He tapasivat ensimmäisen kerran, hän oli ryhmän uusi jäsen, ja miestä oli kiinnostanut hieman tutkailla millainen hän oli. Siinä kaikki. Ja vain sillä itse asiassa oli merkitystä, että jokainen tällainen katse vei hänet aina jonnekin syvemmälle itseen, rauhaan, kuin kotiin. Edes hetkeksi matkanteko pysähtyi.

© AilaKaarina

Rakkaus

31. Rakkaus

Tämä epävarmuus. Hän oli rakastunut. Olihan hän? Hän rakasti. Rakastiko? Miksi oli taas niin vaikeaa uskoa sitä? Hän oli aina vierastanut sanaa rakkaus. Oli ajan tuhlausta pohtia jokseenkin yliarvostettua asiaa. Hän oli vielä nuori, vapaa, lapsetonkin. Elämä oli edessä. Silti ajatukset pyörivät samaa rataa. Rakkaus. Mitä

se on? Kysymys oli kuin veteen heitetty kivi. Upposi heti. Oliko hän koskaan rakastanut vai vain halunnut rakastaa? Jotta ei tuntisi tyhjyyttä? Yksinäisyyttä. Pelkoa. (Kauhua.) Ja miksi juuri häntä? Miksei jotakuta toista? Oli siis valittava päätös rakastaa. Ilman

rakkautta hän tunsi olevansa kuin maailmalla yksinään huiteleva tuuli. Kunhan mies vain nyt saapuisi treffeille.

© AilaKaarina

Viikon 17/2023 Krapu, 100 sanaa otsikon kera ja sanat yliarvostettu,

huidella ja tuhlata on oltava tekstissä (taivuttaa saa). Kravun tarjoaa

SusuPetal https://susupetalsanat.wordpress.com/

 

SusuPetal

Toivo

30. Toivo

Minä kuolin kolmesti. Olin lapsi, kun sota vei isäni. Kasvoin aikuiseksi, ja sota vei mieheni. Poikani kasvoi, ja sota vei hänet. Nousin kolmesti kuolleista. Jouduin jättämään kodin, taas kannoin pienokaista rinnoillani, asetuin taloksi, kynnin pellot, kylvin siemenet. Elämän siemenet. Leivoin leivän. Elämän leivän. Tuhansien vuosien ajan vaikenin, pyyhin tuhannet kyyneleeni. Jatkoin elämää. Nyt kuljen

käsi kädessä muiden kanssa, meitä on monta, meitä on miljoonia. Emme enää suostu! Me nousemme barrikadeille käsissämme vitivalkoiset liput. Me tahdomme rauhan, me tahdomme kotiin. Me tanssimme yöstä aamuun

elämän tanssin. Me laulamme uuden laulun. Maailman laulun, jossa on ilo ja Ihmisen Tyttären sitkeä toivo.

© AilaKaarina

Runonevan musiikkihaaste 8: Buranovskiye Babushki – Party For Everybody. 100 sanaa otsikon kera.

Sivullinen

29. Sivullinen

Hän halusi vain olla. Hänen unelmansa, se viimeinen, oli särkynyt, laiva jysähtänyt raskaasti kiinni kiveen. Sitä, minkä eteen hän oli kiihkeästi yrittänyt tehdä kaiken minkä ymmärsi, ei ollut enää. Ei ollut mitään muutakaan. Tälle kivelle, tälle pienelle luodolle hän nyt jäisi. Ajatus tuntui lohdulliselta. Eikö ihminen saa valita (kun ei muuta voinut) myös

elämättömyyden? Jättää kaikki, ja eritoten ihmisten miellyttäminen, vaihtokauppa, väsyttävintä kaikesta. Ja jättää myös elämän miellyttäminen, yritys saada se puolelleen, vaikka vain kerran. Jättää se, elämä, kokonaan rauhaan, päästää se vapaaksi edes yhden ihmisen toiveista, unelmista, tarpeista. Hän katsoi ympärilleen, näki vain meren

                                            ja ohi kulkevat laivat

© AilaKaarina

(Vanha kirjoitus, nyt Krapuhaasteeseen muokattu)

Viikon 13/2022 Krapu. Kuvahaaste. 100 sanan Krapua emännöi SusuPetal 

SusuPetal