57. Tunne
Anna valvoi. Kello oli ohittanut ajat sitten puolen yön, mutta uni ei tullut. Hän oli odottanut Saulin soittoa, soitellut itsekin, mutta turhaan. Pettymys
oli iso, vaikka ei ollutkaan ensimmäinen kerta, kun mies oli pettänyt lupauksensa. Hän sytytti valon ja kävi istumaan sängyn laidalle. Äkkiä hän vain tiesi sen, hiljaisuudesta, joka syöksyi koko hänen olemukseensa kuin jääkylmät vedet: Sauli oli lähtenyt. Ilmoittamatta, vaikka oli luvannut soittaa ennen lähtöään Suomesta, oli luvannut sen myös tyttärelleen, joka ilta toisensa jälkeen oli kysynyt isäänsä. Hän muisti tytön sanat ja katseen, kun tämä oli kerran sanonut: – Äiti, on niin pelottavaa kun on liian hiljaista.
© AilaKaarina
(V. 2019 100 sanan tarina otsikko mukaan lukien)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.