maanantai 14. joulukuuta 2020

Kevyesti (Runonevan 26. haasteeseen Karnevaalit)

81.Kevyesti



Kyllä! Hän oli elänyt – liidellen rytmistä toiseen, tanssista toiseen. Ne kaikkein keveimmät, ne raskaimmat, ne kaikkein kuumimmat tahdit hän yhä tunsi jalkapohjissaan. Nainen kiepautti lanteitaan. Niistä oli leiskunut tuli, oli joku arvostelija kirjoittanut. – Mikä hiton ”sielukkuus”! (jonka puuttumisesta toinen arvostelija oli maininnut), hän huudahti. – Tanssi on tanssia, pöljä. Hän tyhjensi viinilasinsa. Nuo vuodet! Hänen elämänsä upeat karnevaalit. Ja olihan hän myös rakastanut. Niin kauan kuin oli. Ketään heistä hän ei kaivannut. Heitä oli tullut ja heitä oli mennyt. C’est la vie! Kilpatanssivuosien pokaalit kiilsivät hyllyillä, suorissa riveissä kylmine kylkineen. Jäljellä

olivat sentään ne. Hän täytti lasinsa ja nosti sen huulilleen.


AilaKaarina


Runonevan 26. hasteeseen Karnevaali (100 sanaa ja otsikko).




maanantai 7. joulukuuta 2020

Joulukuu 2020

 80. Joulukuu 2020



Keväällä ystävä, vuosia Italiassa asunut, sairastui koronaan. Neljä viikkoa kului teho-osastolla, kivut olivat valtavat, jälkitaudit kovat. Perusterve ihminen, viisissäkymmenissä. Miehen ystävä menehtyi samaan tautiin. Se pelästytti, kuten kuvat sairaaloista eri puolilla maailmaa. Suomessa tosin tilanne oli parempi. Hän oli varovainen, riskialttiiden tähden eri toten, toimi kuuliaisesti terveysviranomaisten ohjeiden mukaan. Vähitellen toukokuussa hän alkoi tavata lapsenlapsiaan, ensin ulkona, mutta sittemmin lähes kuten ennenkin. Syksyn mittaan virus vimmaantui uudelleen. Pelätä hän ei vain osannut,

tapasi lapsenlapsiaan edelleen, halasikin heitä. Ei hän osaisi elää toisin. Toki hän tekisi parhaansa, mutta ei unohtaisi psyykkistä puolta, niin lasten kuin omaansa, ja jättäisi loput


© AilaKaarina


Viikon 50 ja tämän vuoden viimeinen Krapuhaaste: 100 sanaa otsikon kera ja sanat korona, elää ja joulu on oltava tekstissä. Lisää Krapuja löytyy täältä: https://susupetalsanat.wordpress.com/ 

SusuPetal


keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Rakastettu

 79Rakastettu



Blogi, jota hän seurasi, kertoi sisustamisesta ja perhe-elämästä, hyvästä, toimivasta parisuhteesta ja kolmesta lapsesta. Kuvia oli paljon niin kodista, kesämökistä kuin matkoistakin. Ei hän tuntenut kateutta, ennemminkin vain sääliä naista kohtaan. Vaimon lähes järjetöntä sokeutta oli vaikea käsittää huolimatta siitä, että mies teki töitä, jossa joutui matkustamaan paljon ja olemaan usein myös öitä poissa kotoa. Eikö vaimo edes aavistanut mitään? Tai aavisti, mutta ei halunnut tietää? Itse hän ei enää jaksanut potea syyllisyyttä. Potekoon mies. Tämä sopi hyvin hänenlaiselleen ihmiselle, joka tarvitsi paljon omaa aikaa. Hän odotti jo kovasti

miestä, joka saapuisi taas illalla kuten oli tehnyt kymmenisen vuotta. 


© AilaKaarina


Viikon 49 Krapu, jossa otsikon kanssa oltava 100 sanaa sekä sanat järjetön, kertoa ja blogi (sanoja saa taivuttaa).

torstai 26. marraskuuta 2020

(Taianomainen yö paperilla)

 78. (Taianomainen yö paperilla)



Helmikuun lopun iltayö oli täynnä tähtiä. Ne loistivat syvällä kaikkeuden sylissä. Hän oli juuri aikeissa mennä sisälle, kun kuuli sen. Ääni leikkasi voimalla taivaan kaarta, singahti korkealle kuin nuoli kiiltävine kärkineen, viipyi hetken ja katosi. Oli täydellisen hiljaista, niin kuin kaikki hänessä ja hänen ympärillään olisi jähmettynyt niille sijoilleen ja odottanut milloin nuoli liitäisi uudellen halki pimeyden. Pian se taas kiisi ilmassa. Sen kärki oli edellistä terävämpi, vahvempi, mutta pinta rosoisempi. Ja kaarena se lävisti

kahdet sydämet; hän tunnisti sen kaiken, ja tunnusti sen kaiken: sydänyön yksinäisyydessä hiipi kettu. Sen huudossa kuului jälleen tuttu, elämää läpitunkeva kutsu.


© AilaKaarina



keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Marraskuu

 77. Marraskuu



Marraskuu on kuukausista yksinäisin. Kukaan ei odota sitä, ei kaipaa, rakasta. Ei kukaan tarvitse sitä. Niin kuin se itsekin olisi hylännyt kaikki tarpeensa. Se itsessään oli vailla toivoa eikä siltä myöskään toivottu mitään. Paitsi, että häipyisi jo!”, tyttö kirjoitti päiväkirjaansa. Koulukaverit olivat

kotibileissä. Häntä ei oltu kutsuttu, mutta ei hän olisi mennytkään. Ei ollut mitään päällepantavaa eikä hän olisi kestänyt ilkkuvia, armottomia katseita vanhojen vaatteidensa vuoksi. Kuukausiin ei äiti ollut voinut antaa rahaa lapsilisistä kuin vain kaikkein tärkeimpiin ostoihin, kuukautissuojiin, joskus alusvaatteisiin. Nyt loppuisivat lapsilisätkin, sillä hän täyttäisi 17 vuotta. Rakas koulu oli lopetettava kevääseen. Jostain oli löydettävä töitä.


AilaKaarina 


Viikon 47 Krapu: 100 sanaa otsikon kanssa ja sanat tarve, ilkkua ja armoton on oltava tekstissä (sanoja saa taivuttaa). Lisää Krapuja löytyy täältä: https://susupetalsanat.wordpress.com/ 

SusuPetal


lauantai 24. lokakuuta 2020

Suojamuuri

76. Suojamuuri



Hiljaisuus. Miten vahvasti se oli taas läsnä joka huoneessa, kun hän kiersi niitä kotiin tultuaan! Hän yritti tavoittaa aiemmin lausuttuja sanoja kuin hiukkasia ilmasta, iloisia, vakavia, joskus surullisiakin. Sanoja, joita hän oli puhellut tyttärensä ja lastenlastensa kanssa. Kaksi päivää oli ensin tytär kyläillyt hänen luonaan ja sen jälkeen olivat pojan lapset olleet saman verran. Hän oli juuri vienyt heidät takaisin vanhempiensa luo. Miten tämä olikin kerta kerralta vaikeampaa! Kaikki ne keskustelut: läheiset, hauskat, jokapäiväisistä syvällisiin; naurut, leikin äänet, syleilyt, halaukset. Neljä vuorokautta oli

elämä asunut hänen kodissaan. Ja nyt oli omien lasten syntymän myötä kuin itsestään rakentunut suojamuuri jälleen murenemassa ympäriltä ja pian tuleva iltayö ja nukkumaanmeno pelotti jo. Toinen ihminen oli poissa. Hänen katseensa, hänen sanansa. Hänen hengityksensä, säteinen utu, joka levitteli pieniä arkisen onnen pisaroita. Hänen oman ihonsa herkät tuntosarvet, jotka lähettivät 

ja ottivat vastaan viestejä, ihosta ihoon kuin antennit ja jotka olivat kaiken muun lisäksi pitäneet hänet läsnä hetkessä, olivat kääntymässä sisään päin. Toinen maailma, sekin monille arkinen kaikkine suruineen ja kauhuineen, teki hiljaista hyökkäystään. 


© AilaKaarina






















maanantai 19. lokakuuta 2020

Leikki

75. Leikki



 – Enkä lähde! kolme vuotias Emilia sanoi tuittu ilme kasvoillaan ja istua nökötti portailla kuin olisi liimattu siihen. Lähes joka-aamuinen taistelu oli alkamassa taas. Ei auttanut muu kuin napata kiljuva tyttö kainaloon ja kantaa pihakäytävälle. Sama tulisi toistumaan illemmalla, kun hän hakisi vahvassa tahtoiässä olevan tyttärensä päiväkodista. Illalla

he katsoivat aiemmin kirpparilta ostettua videota ketunpoika Topin ja koiranpentu Tessun ysävyydestä. Tessun omistaja Aatu ei pitänyt Topista ja tämä saikin jatkuvasti pakoilla ja juosta karkuun Aatun kivääriä! Seuraavana aamuna Anna sanoi Emilialle: Kulta, leikitäänkö? Haluatko olla Topi vai Tessu? Mä oon Topi! Kiitollisena oivalluksestaan Anna tarttui Emilian käteen ja sitten juostiin!


© AilaKaarina


Viikon 43 Krapu: otsikon kanssa 100 sanaa, ja sanat kolme, kiitollinen ja ostaa pitää näkyä tekstissä; sanoja saa toki taivuttaa. Lisää Krapuja 

SusuPetal in blogissa

 (osoitteessa: https://susupetalsanat.wordpress.com/)



keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Pieni onni

74. Pieni onni 


 

Tuuli oli raju ja sateenvarjo kääntyi nurin. Hän väisti auton, jonka eteen oli ollut kävelemässä. Ratin takana oli vanhempi mies, joka mulkaisi häntä kiukkuisesti ja huristi tiehensä. Kohta hän olisi uudessa asunnossaan. Se oli vain pieni alivuokralaishuone, mutta hän oli siitä onnellinen. Vihdoinkin hänellä oli oma huone, ylellisyys, jollaista hänellä ei koskaan ennen ollut ollut. Ja hän oli päässyt pois maalta, peräti pääkaupunkiin. Tällainen syksykin vielä! Tätä hän rakasti, syksyn rehellistä alastomuutta, jossa saattoi levätä pelotta pitkän, leveähelmaisen takin sisällä. Punaista takkiaan tyttö kutsui teltaksi. Se suojasi katseilta, kuten syysillan pimeyskin. Pahimpia olivat keski-ikäiset pönäkät sudet kiiluvine silmineen.

© AilaKaarina

 

Viikon 42 Krapu: 100 sanaa kera otsikon ja annetut kolme sanaa ovat asunto, rehellinen ja pelätä.

 




sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Tupaantuliaiset

 73. Tupaantuliaiset



Karhuperhe oli ollut hätää kärsimässä. Metsäyhtiö oli ensin kaadattanut avohakkuilla ison osan kotimetsää ja sitten myrsky oli jatkanut tuhoa niin, että karhut olivat jääneet kodittomiksi. Vaihtoehtoja ei ollut ja niinpä ei auttanut muu kuin ohjata tassunsa ihmisten ilmoille. Kuinka sattuikaan, karhuperhe oli pakomatkallaan törmännyt ihmisperheeseen, joka teki pettyneenä paluuta aiotulta metsäretkeltään. Ihmiset olivat olleet ystävällisiä eivätkä olleet edes pelänneet heitä! Lopulta he olivat lainanneet karhuille omaa rakenteilla olevaa taloaan. Ja tänään


           

Perhe Lundby juhlii heidän kanssaan, kun lainakoti on vihdoin saatu jonkinmoiseen kuntoon. Tosin verhoja puuttuu eivätkä talon etuseinät ole vielä paikoillaan, mutta sellaiset seikat eivät tätä turkkiperhettä haittaa.


© AilaKaarina















Ps. Teinit juoksivat keittiöön, kun näkivät valtavan isot hodarit ja hampurilaiset, ja nuoremmat kipaisivat lastenhuoneeseen leikkimään. Muu väki kävi yläkerrassa ihailemassa Karhuperheen makuuhuonetta ja kaikkea, mitä rakennusporukka oli saanut valmiiksi. Naiset piipahtivat kylppärissä, ukki ja nuorempi herra Lundby kummastelivat sitten jo alakerrassa arkkitehdin mokaa, kun ovi kääntyi portaiden eteen. Pihalla olevat vauvat alkoivat parkua, ensin toinen, jonka itkuun toinenkin heräsi. Iskät, jotka olivat vuorostaan hoitovapaalla, riensivät hakemaan vauvat vaunuineen sisään. Toinen isistä alkoi laulaa tuutulaulua pienokaiselleen. Sen pituinen se 😁.

 

Viikon 40 Krapu; 100 sanaa otsikon kanssa ja tekstissä on oltava sanat ohjata, paljon ja myrsky, joita saa taivuttaa.

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Suhteellista

72. Suhteellista



Hän oli valmis repimään hiukset päästään, niin vihainen, pettynyt, onneton ja surullinen hän oli. Kuinka monennen kerran hän taas turhaan tuijotti kelloa, odotti, odotti, valmiina, jalat kohti ulko-ovea! Viha laimeni vähitellen peloksi ja lopulta tutuksi tyhjyyden tunteeksi. Tänään ei ainakaan kannattanut toivoa soittoa, anteeksipyyntöä, selityksiä. Selittelyjä. Eikä mikään muuttuisi. Mies oli patologinen valehtelija. Niin paljon sentään hyvääkin löytyi, että hän oli kiintynyt mieheen. Ja kyllä hän tiesi, että todellinen syy miksi hän ei kyennyt päästämään irti oli ajatuskin yksin jäämisestä eron jälkeen. Jäätävä kylmyys työntyi heti luihin ja ytimiin asti. Alituinen pettyminenkin oli helpompi kestää, kauan sitten opittu taito.


© AilaKaarina


Viikon 39 Krapu, 100 sanaa otsikon kanssa, ja annetut sanat: valmis, repiä ja kello.

Lisää 100 sanan Krapuja löytyy osoitteesta SusuPetal | Krapuhaasteet


maanantai 14. syyskuuta 2020

Kissa




71.
Kissa



He olivat tehneet kävelylenkin. Kissa oli, kuten joka ikinen kerta, tekeytynyt vähän väliä kuolleeksi. Annan oli täytynyt toistamiseen ottaa se syliinsä, taluttaa koiraa toisella kädellä ja kantaa lopulta siinä kakkapussiakin. He saapuivat 

pihaan ja hän laski kissan maahan. Saman tien se erinomaisen elävänä ryntäsi pensaaseen. Koira seisoi rauhallisena Annan vierellä. Se oli 10-vuotias rhodesian ridgeback ja väsynyt lenkin jälkeen. Vähitellen

Anna alkoi ihmetellä, kun kissan hihna ei liikkunut enää lainkaan. Hän rupesi vetämään sitä itseään kohti ja saaliina oli vain tyhjät valjaat. Olisihan hänen jo pitänyt se arvata. Vakaasti hän lupasi itselleen, että ei koskaan enää yrittäisi kouluttaa kissaansa.


© AilaKaarina


Otsikon kanssa 100 sanan viikon 38 Krapuhaaste avainsanoilla arvata, lupaus, koskaan.





tiistai 8. syyskuuta 2020

Hajurako

 70. Hajurako



Anna astui huoneestaan tupatilaan ja pentu ampaisi sähäkkänä kiinni hänen farkunlahkeisiinsa. Aamusta iltaan kissa oli ollut tavallistakin tuitumpi, suorastaan jo ärsyttävä, vaikka hän yleensä suhtautui outoon kattiinsa huumorilla. Onneksi apu oli aina lähellä. Annan tarvitsi vain huutaa koiraansa nimeltä ja Sarabi riensi vauhdilla sohvaltaan pelastamaan häntä ja pentu livisti tiehensä kuin musta salama jonnekin omista lepopaikoistaan. Häntä Simba ei totellut juurikaan, mutta koiran tarvitsi vain olla läsnä, niin kissa oli kuin pehmolelu! Koira toki hyväksyi nöyrän alamaisensa, jopa sohvalle, mutta vain taakseen ja hajuraon päähän. Jos pentu yritti hissukseen hivuttautua lähemmäksi, Sarabin napakka murahdus lennätti sen vikkelästi takaisin lähtöruutuun.


© AilaKaarina



Viikon 37 100 sanan Krapuhaaste otsikon kanssa avainsanoilla pelastaa, paikka ja ärsyttävä.

(Kuvassa kissa sai vielä aivan alkuaikoina olla näin liki koiraa muutaman kerran. Mutta mitä isommaksi se kasvoi sitä isomman piti välinkin olla!)


torstai 3. syyskuuta 2020

Eläimet!

69. Eläimet!




Hän laski kissanpennun maahan. Koira, joka oli nuuhkinut sitä ensin ystävän sylissä, sitten hänen sylissään, siirtyi kissan luo ja alkoi nuolla sitä. Kissa kääntyi selin, ei vilkaissutkaan koiraa ja alkoi viihdyttää itseään nuolemalla etukäpäliään. Koira kiepautti pennun selinmakuulle ja nuoli sen mahaa. Nopeasti kissa teki kiepin ja oli uudestaan koivillaan jatkaen tassujensa nuolemista. Koiran pitkä kieli lipoi pentua kunnes se oli kauttaaltaan märkä. Kaikki taitaa sittenkin onnistua, hän ajatteli helpottuneena, vaikka monet ystävät ja tutut olivat varoitelleet häntä ottamasta kissanpentua, koska hänellä oli rhodesian ridgeback. He olivat olleet varmoja, ettei jo 8-vuotias synnyttämätön koira sitä hyväksyisi. Ja vielä leijonakoira!


© AilaKaarina


Viikon 36 Krapuhaaste avainsanoilla uudestaan, maa ja viihdyttää. 100 sanaa otsikon kanssa. Muita kraputarinoita löytyy täältä: 




 
Alimmat kuvat on hetkestä, jolloin laskin kissan sylistäni maahan.

perjantai 28. elokuuta 2020

Ensimmäinen yö

68. Ensimmäinen yö



Häntä paleli. Huone oli pimeä, mutta silmät olivat jo tottuneet siihen ja hän erotti huonekalujen ääriviivat. Hän oli aiemmin illalla hakenut viimeiset tavaransa miehen luota, joitakin vaatteita ja varakengät. Olo oli yhtä aikaa helpottunut ja surullinen. Tyhjä. Vihdoin hän oli kyennyt lähtemään suhteesta, joka ei enää antanut mitään. Miten hänellä oli kestänyt niin kauan tajuta miehen alkoholismi? Ja mikä oli saanut hänet sietämään miehen järjetöntä mustasukkaisuutta? Hän veti peiton tiukemmin ympärilleen. Ensimmäinen yö

yksin. Tällaistako se oli? Nukahtaa ilman toisen ihon lämpöä; kylmyyttä, jota ei mitkään peitot poistaisi. Hän yritti olla ajattelematta tulevia öitä. Hän yritti olla ajattelematta.


© AilaKaarina


(Sadan sanan tarina otsikon kanssa)



keskiviikko 26. elokuuta 2020

Tuoksu

67. Tuoksu



Hänen viimeinen intohimonsa. Viimeinen syli. Viimeinen muisto. Tulisiko ketään enää? Näin hän oli ajatellut joka kerta suhteen päättyessä. Aina oli kuitenkin tullut joku. Siitä oli pitänyt huolen nuoruus, elinvoima, luonnollinen tarve liittyä. Hän ei totisesti kuulunut niihin onnellisiin tai onnettomiin, joille riitti yksi ja sama kunnes kuolema erottaa -tyyppi. Ja jälleen hän oli ihastunut. Mutta taas

se kumma tunne, levottomuus, melkein ahdistus hiipi hiljalleen koko olemukseen. Mikä häntä vaivasi? Oli pakko nousta ylös, kävellä huoneesta toiseen. Oli pakko päästä ulos. Ei, ei se ole hän! Kadulla vastaan käveli mies. He ohittivat läheltä toisensa. Silloin hän tajusi. Hän soittaisi miehelle, kertoisi ettei halunnut enää tavata. Mutta mitä hän sanoisi, miten selittäisi, ettei mikään partavesi tai deodorantti voinut pelastaa suhdetta jatkumaan.


© AilaKaarina



maanantai 24. elokuuta 2020

Tout va bien (Kaikki on hyvin)

66. Tout va bien (Kaikki on hyvin)



Hän oli juonut. Taas, tänäänkin. Ei paljon ja vasta illalla. Hyvää luomupunaviiniä, maukasta, suloisen hyvää. Se auttoi kestämään yksinäiset illat. Vihdoinkin hän oli saanut itkettyä. Kyyneleet olivat tunnustus. Pienessä hiprakassa ei jaksanut enää valehdella vanhoja fraaseja, kyllä minä jaksan, kyllä minä selviän ja kaikkea sitä samaa. Ei hän jaksanut. Ei hän pian enää edes välittäisi. Loputon urheus tympäännytti. Ja kuitenkin kaikki oli ihan hyvin, ja 

maailmanlaajuisesti katsottuna suorastaan loistavasti. Hänellä oli koti, viihtyisä sellainen, työ jota hän rakasti, lapset joita hän rakasti ja jotka rakastivat häntä ja hänellä oli ystäviä. Hän oli terve. Hänellä oli harrastuksia, paljon. Kaikki siis oli ihan helvetin hyvin. Tämä oli vain first world problem. Koska kaikki oli hyvin. Niin hyvin, että itketti.


© AilaKaarina


perjantai 7. elokuuta 2020

Inventaario

65. Inventaario

 

 

Mikä olisi voinut mennä toisin? Tulos oli aina sama: ei mikään. Miksi siis tämä suru, tänään? Ei hän suinkaan uskonut kohtaloon. Vain aikakauteen, olosuhteisiin maassa johon syntyi, sukupuoleen, ihonväriin; siinä kohtaloa riittämiin. Entä lapsuus? Sen voi

muuttaa. Sen hän oli tehnyt, katsonut mustan sisään niin kauan, että se vähitellen sai värit, ensin vihreän ja sitten paljon, paljon sinistä, punaista, oranssia, keltaista. Maata, taivasta ja valoa. Ei musta minnekään kadonnut, siellä se oli, kaiken alla kuin vankkana lattiana, tuttu ja tunnistettu. Erityisesti hän rakasti

sattumaa, siitä hiljalleen muodostuvaa kohtaloa. Valintoja sattumista, tietoisia, sellaisia joista jo näkyi seuraus. Jokahetkinen kohtalo. Hänen ikiomansa. Ja hän katsoi, toisin kuin oli joskus aiemmin katsonut, hellästi, ymmärtäen tuota surullista lasta.


© AilaKaarina











maanantai 4. toukokuuta 2020

Salaisuus

64. Salaisuus

 

 

Monesti hän oli istunut siinä, yönleveällä ikkunalaudalla, katsellut metsikköä, kysynyt nuorta itseään. Siitä talosta hän muutti pois pian sen jälkeen kun puut oli kaadettu; puiden kansa, jonka joku katsoi itsessään arvottomaksi ja joista rakennutti itselleen ökytalon. Vielä vanhanakin hän muisti metsikön ja kaiken sen, mikä eli elämäänsä siellä, sen juurilla, maan alla. Metsän salainen maailma. Uuden kodin ikkunan takana oli vaahtera, jota hän ei myöskään unohtanut. Se seurasi häntä läpi vuosikymmenien ja syntyi uudelleen parvekkeen lähelle, viimeisen kodin, jota turvasi myös hopeapaju, syreeni ja koivut. Ja pihlaja, ihmeellinen pihlaja, jota ihmisen käsi oli karsinut, jotta ihminen mahtuisi maailmaansa, näkisi paremmin! Lähellä kotia

oli kaksi kuusta, kaksi suoraselkäistä vanhusta lähes kiinni toisissaan. Koskaan hän ei päässyt niiden ohi ilman pelkoa etteivät ne enää olisi siinä, ei ilman läikettä rinnassaan kun ne vielä olivat. Hänen yksinäisen vanhuutensa ilo oli tässä, keveänä. Se liiteli kevään huikaisevassa vihreydessä, ja äkkiä olivat kukat ja tuoksut, oli kesä ja puiden antama suoja polttavalta auringolta. Hänen ilonsa oli syksyn väriloistossa ja talven unissa ja lopultakin siinä huolettomuudessa, ettei hän ehtisi saada selville kuka hän on. Ei koskaan, ei kokonaan.


© AilaKaarina




sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Jännitysnäytelmä

63. Jännitysnäytelmä


Keskiviikon rikossarja oli jo alkanut ennen kuin hän ehti television ääreen. Dekkarit olivat nykyään hänen lempiohjelmiaan, juuri muuta hän ei enää katsonut. Nuori nainen itki kuollutta äitiään, jota ei nyt sentään oltu murhattu, mutta oli sarjamurhaajaa ja FBI:n agentteja sekä heikkoja johtolankoja. Oli iältään vanhaa ja nuorta vainajaa, kuten asiaan kuului. Koko dekkariarsenaali tervehti häntä jos ei nyt iloisesti niin ainakin tutusti, mutta nainen ajatteli vielä lapsiaan. Kun hän kuolisi hekin kaipaisivat häntä. Hän

miltei tunsi heidän surunsa. Heidän äitinsä tarina oli päättynyt. Siitä ei tehtäisi jännitysnäytelmää. Mutta he tiesivät, että äidille itselleen elämä oli ollut jännittävä, suorastaan seikkailu. 
 
© AilaKaarina
 

Viikkojen 10 ja 11 Krapuhaasteeseen avainsanoilla heikko, tervehtiä, keskiviikko (10) ja ikä, vanha, vainaja (11).

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Saari

62. Saari



He olivat soutaneet saareen iltapäivällä. Peetu oli pyytänyt 

kaverieitaan vanhempiensa mökille. Korkeat aallot olivat heitelleet 

nuoria täynnä olevaa venettä rajusti, mutta kuin ihmeen kaupalla he 

olivat selvinneet rantaan. Hän oli juonut viiniä, jotkut olutta, 

väkevämpikin. Illalla 

 

hän lähti Peetun kanssa ulos ja kompastui kiveen tai oksaan. He

kierivätkeä alas yhdessä, takertuivat toisiinsa. Nauroivat. Satoi 

kuten tullessa, nyt jo myrskysi. Peetu suuteli häntä. Mutta pian

 

tämä kaikki loppuisi, sen tyttö tiesi. Hän muuttuisi entiselleen,

vähän kummalliseksi, vieraaksi, ujoksi. Hankalaksi itselleenkin. 

Viini, Peetu ja mieletön hurja sää, joka nyt riuhtoi myös hänen 

sydäntään, olivat hetkeksi nostaneet hänet ihmeelliseen 

olevaisuuteen. Läsnäolijaksi.


© AilaKaarina


Viikon 8 (100 sanaa kera otsikon) Krapuhaasteeseen avainsanoilla 

muuttua, hankala, loppu sekä viikon 9 haasteeseen avainsanoilla

soutaa, myrsky ja aalto.


sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Kaipaus

61. Kaipaus


Hän avasi kotinsa oven. Eteisen autius jähmetti hänet hetkeksi 

ovensuuhun. Juuri tätä kotiinpaluun hetkeä hän oli pelännyt jo useita

vuosia. Takana oli 13 vuotta asuinkumppanuutta, uskollisuutta,

rakkautta ja kunnioitusta. Hitaasti 

 

hän käveli olohuoneeseen ja uskaltamatta katsoa sohvan suuntaan 

hän antoi katseensa kiertää nurkkia. Miten hän koskaan tottuisi tähän

hiljaisuuteen? Riemullisen tervehdyksen poissaoloon. Hän muisteli

koiran tyyneyttä sen kävellessä kohti viimeistä etappiaan. Aiemmin

se oli aina suhtautunut pelolla kaikkeen mikä liittyi lääkäreihin ja 

hoitajiin, sillä sitä oli usein käytetty milloin mistäkin syystä 

eläinklinikalla. Varovasti hän antoi katseensa siirtyä sohvaan. Sen

tyhjyys! Koskaan ennen hän ei ollut nähnyt sohvaa niin tyhjää.

 

© AilaKaarina


Viikon 7 Krapuhaaste, 100 sanaa kera otsikon avainsanoilla nurkka
 
sohva ja huone.

torstai 9. tammikuuta 2020

Peruuttamaton

60. Peruuttamaton



Ei hän enää kesyyntyisi. Ei vaikka olisi tahtonut. Nyt

hän olisi halunnut, vihdoinkin hän olisi halunnut kuulua johonkin,

joillekin, jollekin. Saada turvaa toisesta, toisista; opetella toisten

sääntöjä, kurkistaa toisten maailmoihin, liittyä toisten elämään,

sukuun, uuteen ketjuun. Toiseen. Vai 

 

pettikö hän itseään? Ajatus kauhistutti niin, että hän työnsi sen

nopeasti pois. Mutta se palasi itsepintaisesti uudestaan ja hänen oli 

lopulta kysyttävä itseltään: oliko kysymys kesyttömyydestä vai ihan

jostakin muusta? Pelosta? Arkuudesta? Vai vieläkin pahemmasta: 

jostakin syvällä olevasta kylmyydestä; kyvyttömyydestä rakastaa.

Niin kuin hänelle olisi tapahtunut jotakin liian varhain, jotakin 

peruuttamatonta: häneen oli jäänyt kylmä aukko, joka imi itseensä 

kaiken lämmön.


© AilaKaarina


Viikon 2 Krapuhaasteeseen avainsanoilla kesyttää, sääntö ja suku.