Metsä

 137. Metsä

Valkoinen, häikäisevän valkoinen, kuin jostakin kartanosta irrallaan oleva katoksinen pylväikkö oli heidän edessään. Hän oli ollut siskonsa kanssa hiihtämässä läheisessä metsässä. Silloin sitä ei vielä oltu rakennettu täyteen asuntoja. Se sai olla se miksi se oli syntynyt. Metsä. Ja se näky! Se kumpusi syvältä muistin onkaloista jälleen kuin unelma, haave, toive. Aavistus jostakin kauniimmasta, paremmasta. Hän muisti sen linnunkin, kuinka se veikeänä, vähän ovelan näköisenä lenteli heidän vierellään oksalta oksalle. He tuijottivat pylväikköä. ‒ Näetkö sä varmasti saman kuin mäkin? hän kysyi siskolta. ‒ Joo, näen mä. Nyt 

käännettiin sukset kohti kotia. Siellä suunnassa taivas oli tummumassa. Hämärä läheni joka sauvantyönnöllä.

© AilaKaarina

Viikon 40/2022 Krapu, 100 sanaa kera otsikon. Annetut kolme sanaa ovat aavistaa, ovela ja kartano.

Krapua emännöi SusuPetal 

SusuPetal

Täysinpalvellut

 135. Täysinpalvellut

Vuoden hän oli katsellut tuhottua sohvaansa. Hän oli paikannut sitä ja peittänyt kauniilla kankaalla. Se oli saanut edustaa kaikkia maailman sohvia, jossa oli loikoillut jokin aivan erityisrakas olento. Tässä sohvassa Sarabi, kaunis rhodesian ridgeback.

Enää ei kuulunut tiukkaa murahdusta, ei hellempää ärinää kissan yrittäessä sohvalle. Sarabi oli ollut tarkka omasta alueestaan ja kissa, jota koira oli alkuun hoitanut kuin omaansa, oli vuosia saanut tottua siihen, ettei sohva ollut hänen paikkansa. Nainen tiesi, että nyt oli kaikki upeat muistot tallennettu hänen sydämeensä edesmenneen koiran ja sohvan yhteiselosta. Mutta uuteen hän ei mitään vaihtaisi. Sohvan tilalle kissalle riittäisi mainiosti oma löhötuoli.

© AilaKaarina

Viikon 38 / 2022 Krapu, 100 sanaa otsikon kanssa ja annetut kolme sanaa ovat ärinä, sohva ja vaihtaa. Kravun tarjoaa SusuPetal https://susupetalsanat.wordpress.com/

Kennelimäistä tunnelmaa

Leikkimielinen kuva nukkekodista :)

Nämä kaksi kuvaa ovat sängyltä, mutta kertovat hyvin sen, kuinka ison hajuraon täytyi kissan ymmärtää pitää. 

Tuhottu, korjattu, paikattu ja peitelty Sarabin syömä ja kaiveltu sohva, josta hennoin luopua vasta noin vuoden kuluttua koiran kuolemasta. Pieni musta möykky ja valkoinen alempana kuvasta vasemmalla tyynyn vieressä ovat lelurotta ja -hiiri sekä jokin muukin lelu näyttää olevan tyynyn alla. Ne oli Simba-kissa tuonut sohvalle. Kuva on huonolla kameralla otettu ja siksi sohvan kangas näyttää likaiselta.

Talviuintia

 134. Talviuintia

Anna juoksi kohti ystävänsä, Annikan kotia. Hän oli menossa yökylään. Edessä olisi saunailta. Hänet oli kutsuttu mukaan. Nämä olivat elämän parhaita hetkiä. Taakse jäi koti ja kaikki se huoli ja pelko, joka asui siellä, varsinkin tänään, kun isä oli tullut humalassa kotiin. Silti Anna oli sitä mieltä, että hänen isänsä oli reilumpi kuin alakerran setä, joka oli yöllä juoksuttanut perheensä lumihankeen saatuaan känniraivarinsa. Vain kesällä oli isä alkanut hakata äitiä niin, että äiti oli pyytänyt lapsia menemään ulos.

Tämä on Jumalan lahja! Taivaan isä varmaan tykkää musta, pohti pikku-Anna hypätessään saunasta juuri sataneeseen vitivalkoisen lumen syliin ystävänsä kanssa, riemulla.

© AilaKaarina

Viikon 37/2022 Krapuhaaste/kuvahaaste, 100 sanaa kera otsikon: 

Kravun tarjoaa SusuPetal 

SusuPetal

Sinua, sinua rakastan

Runotorstain haasteeseen 2022/ vkot 36-37 (8.9.2022) 

Runotorstai - Aiheena rakkaudettomuus/rakastettu -asetelma

133. Sinua, sinua rakastan

Löytää toinen ihminen, joka näkee sinut, kuuntelee ja kuulee, jolle voit ja saat olla niin tosi, ettet enää tunne mahtuvasi omiin nahkoihisi. Se on siis mahdollista. Onko se mahdollista? Niin kuin pelko olisi löytänyt tiensä takaisin, ei kuitenkaan se, ettei enää kykenisi rakastamaan syvästi toista ihmisolentoa vaan pelko, että oli ymmärtänyt kaiken väärin. Laulun sanat, jotka hän oli aiemmin sivuuttanut, kuuntelematta, kuulematta, olivat nyt kipeästi totta: ”Sinua, sinua rakastan. Yö painaa päähäni pimeän seppeleen, jotta en sinua näkisi.”

Mutta ei hän pimeää pelännyt. Hän menisi läpi, raivaisi tiensä loppuun asti, löytäisi, kenties, väärinymmärryksen. Tai sittenkin sen toisen.

© Ailakaarina

100 sanan tarina. Laulu on Kaj Chydeniuksen säveltämä ja Aulikki Oksasen sanoittama Sinua, sinua rakastan vuodelta 1968.

Minimaailma

 132. Minimaailma

Alakerrassa isoäiti ja tyttösten vanhemmat loikoilevat sohvalla. Mummin jalat ovat turvoksissa ja siksi hän on nostanut jalkansa rahille. Emilia kuuntelee äitiään, joka kertoo kaikesta, mitä hän ja hänen miehensä ovat puuhailleet yhdessä lapsenlasten viikon vierailun aikana. Vanhemmat ovat tulleet hakemaan lapsiaan kotiin, sillä koulu alkaa pian. Tyttöset eivät millään haluaisi lähteä. On niin paljon tekemistä, kun vintillä on äidin vanhoja leluja ja pelejä.

Pöydälle on mummi tuonut välipalaa. Nyt mun täytyy olla varovainen, ettei mitään vahinkoa satu. Mutta eipä se mummi olisi vihainen, vaikka valkoinen matto likaantuisi. Mummi katsoisi vain lämpimästi ja sanoisi, että vesi on keksitty, miettii lapsonen.

© Ailakaarina

Viikon 36/2022 Krapu, 100 sanaa otsikon kanssa ja annetut kolme sanaa ovat pöytä, turvoksissa ja vahinko. Krapua vetää SusuPetal:

SusuPetal

Tatuointi

131. Tatuointi

Pelko oli viety, kuin koodi, jonka hän itse oli jo unohtanut, olisi murrettu. Siihen tarvittiin vain hetki, yksi ilta, vieras ihminen, äkkiä tutuksi tullut. ‒ Miten sellainen tapahtuu, miten rakkaus meissä tapahtuu? hän ihmetteli ystävälleen myöhemmin. Vuosien usko, ettei hän enää kykenisi tuntemaan mitään syvempää toista ihmistä kohtaan, oli kadonnut kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Ensimmäisenä iltana mies oli vetänyt hänet olkapäätään vasten ja puristanut lujasti. Tuoksuko se oli, johon hän reagoi? Siksikö se ei voinut olla joku toinen hänen sinä kesänä tapaamistaan miehistä? Nyt häneen oli jäänyt jälki, joka pysyisi ja josta hän pitäisi huolta tapahtuipa mitä tahansa.

© AilaKaarina

Viikon 35/2022 Krapu. 100 sanaa avainsanoilla koodi, olkapää ja puristaa. 

Kravun tarjoilee meille 

SusuPetal

Hylätty

 130. Hylätty

Hän kulki kiertotietä kauppaan. Nyt hän ei kestäisi, että kohtaisi hänet ja oli varmistanut kellon ajan. Mies olisi varmaankin jo kotonaan, ei töistään tulossa kuten edellisenä iltapäivänä, jolloin hän oli törmännyt tähän sattumalta. He olivat istuneet tovin läheisen kahvilan terassilla. Joka kerta miehen tavatessaan nainen tunsi itsensä onnelliseksi. Myöhemmin

hän istui kotinsa parvekkeella. Ilta pimeni, kesä lähestyi viimeisiä hetkiään, kuoleva kesä, tänään rauhallinen, kaikessa vielä kauneuden ja lämmön läikähdys. Hän säikähti tajutessaan miltä itse nyt näyttäisi. Niin kuin silmät olisivat vain kuin kaksi mustaa aukkoa, iirikset sulautuneet kyyneliin. Hän katsoi niistä sisään päin. Siellä oli pimeää, kylmää ja autiota. 

© AilaKaarina

(100 sanaa kera otsikon)