129. Ilta
Hän käveli kohti ravintolaa. Oli lämmin elokuinen ilta, juuri sellainen, jollainen vain elokuussa saattoi olla, hunajaisen pehmeä. Hän meni sisälle ja tilasi juomansa. Terassilla istui mies, joka näytti häntä itseään paljon nuoremmalta. Hänellä oli jo ikää eikä hän osannut odottaa, että mies jatkaisi keskustelua hänen kysyttyään oliko ravintola ollut pitkäänkin tyhjä asiakkaista, olihan hieno terassisää. Lopulta mies pyysi saada liittyä hänen seuraansa. He vaihtoivat toiseen ravintolaan, juttelivat kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Mies toi hänet taksilla kotiin. Lähti. Numeroita ei vaihdettu. Kauan
hän muisteli lausuttuja sanoja, tuttuuden tunnetta. Läheisyyttä. Illat olivat jo aikaa sitten kylmenneet. Talvi kolkutti ovea.
© AilaKaarina
(100 sanaa otsikon kanssa)