torstai 30. toukokuuta 2019

Läpivalaistu

50. Läpivalaistu



Jälleenkö hänen aivoissaan virtasivat vain nuo tutut, vanhat kemiat iänaikaisia uriaan? Miten hän olikaan uskonut muuttuneensa! Mutta niin kuin

sittenkin hänestä puuttuisi jokin oleellinen, jokin mikä ihmisessä piti olla, jotta hän jokaisena aamuna saattoi sanoa vähintäänkin “tästä päivästä selviydyn“. Ja aivan kuin hänessä olisi liikaa jotakin, jotakin kohtuutonta, hillitöntä kuin jokin salainen, piilossa lymyävä parasiitti. Loinen, joka imi hänen voimavarojaan ja jonka olemassaolon hän taas tunsi vahvasti. Hän ei ollut enää nuori. Elämästä isoin osa oli takana. Isoin työ oli tehty, muutettu – yritetty muuttaa – lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa opitut mallit, jotka hän oli evääkseen saanut. Sisäiset kaavat. Ei hän koskaan unohtaisi

käydessään kauan sitten läpivalaisuistunnoissa (tai kuten hän myös saattoi sanoa: valheenpaljastuskoneessa), miten järisyttävästi avautuivat oudot lähteet, miten tuskan ja riemun, ilon ja murheen reitit repesivät auki. Itse elämä syöksyi häneen kuin lämmin punaisena tuoksuva veri! Mutta tänään

päässä kiersi vain ahne, omaa tyhjyyttään täyttävä olento kuivuvia uomiaan edestakaisin.


© AilaKaarina



tiistai 21. toukokuuta 2019

Kaipuu

49. Kaipuu


Vaimo seisoi selin lähellä rantaa niin yksinäisen näköisenä, että mies olisi halunnut mennä ja ottaa hänet syliinsä, mutta kipu esti häntä tekemästä mitään. Hän tiesi, että vaimon silmissä oli jälleen kaikki maailman odotus. Hän tiesi, miksi vaimo hehkui kuin kytevä liekki tuijottaessaan järvelle koko olemus jännittyneenä, tiesi

keitä vaimo odotti. Naapureita takaisin kauppareissultaan. Toista heistä. Vuosikaudet he olivat asuneet kesämökkinaapureina, olivat usein vierailleet toistensa luona, viettäneet hauskoja iltoja yhdessä, pelanneet milloin mitäkin, grillanneet, juoneet viiniä, jutelleet ja nauraneet. Kunnes tänä kesänä kaikki oli muuttunut. Naapurin vaimosta oli tullut aina vain kireämpi ja ärtyisämpi. Hänen vaimonsa suorastaan säteili yhteisinä iltoina. 


© AilaKaarina


Krapuhaaste: 100 sanan (otsikon kanssa) viikon 19/2019 Krapu avainsanoilla silmä, selkä ja yksin.






sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Lainsuojaton

48. Lainsuojaton



Kulkija. Etsijä. Kapinallinen. Maailman kauneimmat sanat. Sitä kaikkea hän oli aina ollut, ensin salaa itseltäänkin, kuin häveten, peläten, mutta ei enää. Ja hän tiesi nyt ettei ollut yksin; että heitä oli tuhansia, naamioituneina tavallisiin maan väreihin. Hän näki vastaantulijasta jo epäilynsä. Tuossako hän on, hän joka kulkee niin ylväästi pää pystyssä ja selkä suorana, outo lumo huulillaan ja askeleissaan ilon ja tuulen tanssi? Silmät sen varmistavat, niiden suora ja avoin katse. Ja hän on siinä: lajitoveri. Suostumaton. Intohimoisesti

elämään rakastunut. Kummallinen, vieras laji, vihattu. Niiden saaliiksi haluama, joiden sieluissa asuu kiinteän kaipuu.


© AilaKaarina


100 sanan (otsikon kanssa) viikon 19 Krapu avainsanoilla silmä, selkä ja yksin.





torstai 2. toukokuuta 2019

Poltinmerkki

47. Poltinmerkki



Hänestä täytyi näkyä se: Älä vain rakastu tähän naiseen! Hylkää hänet! Mistä se näkyi? Oliko jokin merkki, josta hän ei itse tiennyt? Suru, joka puristi rintaa tuntui liian painavalta. Koskaan hän ei onnistuisi. Hän oli jälleen yksin. Mutta

rakkaus. Vain se merkitsi jotakin. Niin kuin ei lastenkaan olemassaolo enää riittäisi. Mikään ei enää riittäisi. Vain rakkaus oli tärkeintä ja hän tarvitsi sitä yhtälailla kuin happea. Hänen teki mieli huutaa: Minä ansaitsen rakkauden. Minulla on oikeus siihen. Minullakin on kaikki oikeus! Hän löysi itsensä sillalta. Alhaalla vesi

seisoi likaisena, luotaantyöntävänä kuin väsynyt, särkynyt mieli. Hän muisti kaikki heidät joita rakasti.


© AilaKaarina


Runonevan vanhaan haasteeseen (12) Oikeus. (100 sanaa otsikon kanssa.)

Kauneus

46. Kauneus



Tuttu mies tuli tervehtimään. Sitten hän kävi pöydässään mutta palasi saman tien takaisin ja sanoi: – Olet hyvin kaunis. – Kahvilan valot ovat ystävällisiä. Olen jo vanha nainen, vastasi nainen naurahtaen. – Ei se niin ole, olet yhä kaunis nainen. Miten kaunis oletkaan ollut nuorena! Nainen jäi miettimään miehen sanoja, kun tämä oli mennyt takaisin ystäviensä luo pyydettyään turhaan häntä pöytäänsä. Mitä on

kauneus? Hän tunsi olevansa kauniimpi kuin nuorena. Kasvoilla kyynisyyden, kovuuden tilalla oli ymmärryksen, surun ja ilon, polut. Ja silmät. Niistä se näkyi: matka. Ne lukemattomat kuljetut, kaikki. Eikä mitään

tarvinnut enää salata, sillä vain ne, jotka osasivat katsoa, näkivät.


© AilaKaarina


(100 sanaa plus otsikko)