106. Vanhemmuus
Hän
suihkutti ikkunalaudalla
ja sen vieressä jalustalla olevaa kukkajonoa.
Välillä
katse siirtyi seinillä ja hyllyllä oleviin tauluihin, valokuviin hänen lapsistaan eri-ikäisinä.
Juurihan hän oli heidät synnyttänyt ja nyt molemmat olivat jo
aikuisia. Ja hänellä
oli edessään orastava vanhuus.
Huomaamattaan hän
rypisti otsaansa. Vanhuus pelotti. Samassa
harakka rääkäisi
ikkunan takana olevassa
hopeapajussa.
Sillä oli ollut poikaset, joita
ei enää näkynyt. Pian
niilläkin olisi jo omat poikaset. Tunnistaisikohan harakka
lastenlapsiaan, hän
pohdiskeli, kun puhelin soi. ‒ Moi äiti. Tuletko sä
tänään? ‒ Tulen, tulen,
hän vastasi pojalleen ja huomasi hymyilevänsä. Muutama sana vielä ja kännykät
suljettiin.
Ei, tarpeeton hän ei
ollut. Lapsenlapset odottivat.
© AilaKaarina
Viikon 39 Krapu, 100 sanaa otsikon kanssa ja annetut kolme sanaa ovat suihkuttaa, orastava ja otsa.