maanantai 6. syyskuuta 2021

Jäähyväiset

 8.1.2015 oli viimeinen yhteinen iltamme. Tällaisena minä haluan sinut muistaa, rakas koirani.


103.
Jäähyväiset



Leikillään hän sanoi kissalleen: ”Menepä hyvästelemään Sarabi. Pian ette näe toisianne koskaan.” Simba ampaisi kylpyhuoneen pyykkikorin päältä jossa oli yön maannut allaan koiran pakkastossut, jotka se oli jossain vaiheessa ottanut viereiseltä patterilta ja juoksi tupakeittiöön. Hämmästyneenä hän kurkkasi ovesta ja ehti nähdä kissan nuolaisevan koiran suuta. Sitten se ryntäsi kupilleen, vain maistoi ruokaansa ja riensi olohuoneeseen. Auto ajoi pihaan. Kyyneleet, joita hän ja tytär olivat valuttaneet edellisestä illasta lähtien, syöksyivät silmiin.

Myöhemmin, kun koira oli jo saanut piikkinsä, hän ja tytär istuivat lattialla koiran vierellä. Heidän välissään kimalteli lammikko. Pois lähtiessään hän katsoi koiraansa lasioven läpi,

kaunista, kuin nukkuvaa.


© AilaKaarina

Viikon 36/2021 Krapu: 100 sanaa otsikon kanssa ja sanat hyvästellä, kimalteleva ja maistaa on oltava tekstissä.

 

14 kommenttia:

  1. Lemmikistä luopuminen on aina niin surullista. Meillä sama juttu Sissi-kissan kohdalla heinäkuun alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos riitta k <3. Eikä sitä eläintä koskaan unohda. Ei sitä luopumisen hetkeäkään.

      Poista
  2. Surullinen hetki, lemmikistä luopuminen tekee kipeää niin ihmiselle kuin karvakamullekin.

    VastaaPoista
  3. Tuli mieleen oman koiran pois nukuttaminen vuosia sitten. Luopuminen on aina tuskallista.

    VastaaPoista
  4. Surullista. Elämä on luopumisia täynnä.

    VastaaPoista
  5. Nuo ovat tuttuja tilanteita; niissä yllättyy kiintymyksestä ja luopumisen vaikeudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pasanen. Jälkikäteen mietin, että osasinko luopua oikeaan aikaan ja säästää koira kärsimykseltä. Eläimet eivät valita kolotuksistaan ja vaivoistaan.

      Poista
  6. Koskettava, surullinen Krapu,
    joka muistutti samalla niistä karvaisista perheenjäsenistä, jotka itse onjoutunut hyvästelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti Kaija. Vaikka koiran kuolemasta on jo jokunenkin vuosi, niin tuntui hyvältä voida kirjoittaa sitä surua ja ikävää pois. Nyt se varmaan olikin tässä, kaikki oleellinen kerrottu, sillä kaikki tarinat, jotka liittyvät koiraamme (oli alunperin koko perheen koira kunnes jäi minulle) tai kissaani perustuvat tositapahtumiin.

      Poista
  7. Oikea aika..voi, minä mietin esim. huonokuntoisia vanhuksia jotka haluaisivat päästä pois mutta ei anneta. Eläimet pääsee piikillä kärsimyksistä mutta ihmiset ei. Väärin.
    hups. Tulipa terhaakkaasti kirjoitettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan terhakkaasti, sanoisin. Kiitos kommmentistasi BLOGitse. Ajattelen samoin siis itsekin.

      Poista

Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.