perjantai 22. helmikuuta 2019

Hajoaminen

35. Hajoaminen



Ei se, että rakkain, se kaikkein tärkein, hylkää vaan se, että saman tien itsekin hylkää itsensä, hän mietti. Ja sitä katsoo itseään kaikista peileistä ja takaisin katsoo hahmoton: ei kukaan. Vielä hetki sitten se oli olemassa, kiinteänä, mutta katoaa nyt. Muuttuu aina vain pienemmäksi oudossa, uudessa avaruudessa. Mutta siellä se sykkii! Yhä! Kipuako se sykkii? Katoamisen kauhua? Haihtumistaan, sammuva tähti. Mutta olihan hän kokenut

saman ennenkin ja aina tullut takaisin. Opetellut jälleen katsomaan itseään, tajuamaan että on. Nähnyt taas ytimensä, nähnyt lähelle. Mutta vielä ei ollut sen aika. Nyt ei kukaan katso tunnistavin silmin, kun hän itse ei voi.

© AilaKaarina


Runonevan 10/2019 haaste Sortuva.


1 kommentti:

  1. Tämä kuuluu näihin 100-sanan raapaleihin. Hauskaa kokeilla tällaista, sillä on pakko karsia sanoja ja kuitenkin yrittää tulla ymmärretyksi ☺.

    VastaaPoista

Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.