114. Ikkunat
Hetki sulautui muistoihin. Jälleen hän kulki vanhoja kapeita teitä, tunsi surun ja ahdistuksen. Vaikka hän oli aikuisena opetellut elämään tavallista arkea, käynyt töissä, hoitanut lapsensa, pyrkinyt toimimaan samoin kuin ihmiset yleensä, hän oli nyt tuo sama outo ja kummallinen tyttö, jollaisena hän oli oppinut lapsena itsekin pitämään itseään. Hän
katseli ikkunoita ja mietti, asuiko niiden takana onnellinen perhe. Pelkästään verhoista saattoi päätellä paljon vaikka tietää ei voinut varmuudella. Mutta kukaan muu ei juossut ulos ovesta itku silmässä, surusta, pelosta mutkalla. Hän suoristi selkänsä, seisahtui
hetkeksi hymy huulillaan tutulle jalkakäytävälle. Enää ei tarvinnut mennä sinne, jota oli joskus kutsunut kodiksi.
© AilaKaarina
Viikon 3/2022 Krapuhaaste annetuilla sanoilla jalkakäytävä, outo, sulautua. (Toinen osa tarinasta Pako (108)
https://pienettarinat.blogspot.com/2021/10/pako.html.)
Krapua emännöi SusuPetal:
Onneksi tulee uusia paikkoja, joita voi kutsua kodiksi.
VastaaPoistaOman outoutensa hyväksyminen auttaa eteenpäin, pois surusta.
Kiitos kommentistasi SusuPetal. Näin on <3. Ja paras koti on se oman pään sisäinen koti; se että on tehnyt töitä oman kasvunsa eteen ja siten oppinut hyväksymään itsensä kuten ilmeisesti tarinan ihminen on tehnyt hymystä päätellen.
PoistaHuh miten osui tuo viimeinen lause johonkin syvälle omiin muistoihini. Koskettava, raskas, tuttu tarina. 🧡
VastaaPoistaVoi kiitos Jaana <3
PoistaTunnollisuus on itselle raskasta,joskus pääsee jo vähemmällä.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Uggla.
PoistaKauniiden verhojen takana voi asua ahdistus ja pelko. Se ei näy kadulle. Koti on siellä missä on hyvä olla.
VastaaPoistaNäinhän se on. Lapset eivät voi valita kotiaan, mutta vanhemmiten sekin mahdollistuu. Kiitos kommentistasi anli itse.
PoistaMielenkiintoinen, erilainen kraapaisu. jännästi leijuu hetkessä, tunteet vie.. .
VastaaPoista"hän oli nyt tuo sama" vaihtaisin sanan nyt silti-sanaan, ehkä?
Kiitos Sus' kommentistasi. Täytyy miettiä asiaa :) .
PoistaAika rankka tarina. Mutta lopussa tuli helpotus kun päähenkilö on selviytynyt.
VastaaPoistaVarmaan jokaisen aikuisen ihmisen elämään kuuluu jotain muistoja, tunnelmia, joita ei onneksi enää tarvitse kokea.
Kiitos kommentistasi BLOGitse. Ei varsinkaan, jos on käynyt niitä myöhemmin läpi eikä ne enää pääse kummittelemaan kuin joskus ja pienesti.
PoistaSelvisi sitten 'kieliongelmakin'. Kiva ettei se enää kiusaa. Luulen Riitalla olevan saman jutun koska hänen kommenteissaan näkyy 8 kirjaimen tilalla.
PoistaMukavaa päivää!
Hän on selvinnyt lapsuuden traumasta ja saanut oman perheen. Se tuntui hyvältä.
VastaaPoistaKiitos, Cara, ihanasta kommentistasi <3.
PoistaMikä siinä onkin, että vaikka kuinka on aikuisena sinut itsensä kanssa, joskus sitä humpsahtaa hetkeksi johonkin lapsuudessaan kokemaan tunnetilaan. Kunnes taas palaa nykyisyyteen ja tajuaa kaiken olevan hyvin.
VastaaPoistaToisaalta on hyvä, ettei ihan kokonaan unohdakaan surullisia muistoja? Säilyy kenties paremmin empatia ja ymmärrys heitä kohtaan, joilla on vaikeaa. Kiitos kommentistasi Kirsti Kaija.
PoistaLapsuus erilaiselle - tai eriytyneelle on haastavampi, kuin tavallisille lapsille. Onneksi elämää voi aikuisena parannella mieleisekseen.
VastaaPoistaOnneksi. Kiitos kommentistasi Ainakki.
PoistaToiset kaipaa lapsuuden kotiin toiset taas johonkin muuhun kotiin!
VastaaPoistaNiin. Kaikilla lapsilla se koti vain ei ole mikään 'koti', jos ajatellaan, että juuri kodin pitäisi olla hyvä ja turvallinen paikka, jossa saa kasvaa ja kehittyä rakkauden ja kunnioituksen ilmapiirissä. Kiitos kommentistasi Maarit.
VastaaPoista