sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Ikkunat

 114. Ikkunat



Hetki sulautui muistoihin. Jälleen hän kulki vanhoja kapeita teitä, muisti surun ja ahdistuksen. Vaikka hän oli aikuisena opetellut elämään tavallista arkea, käynyt töissä, hoitanut lapsensa, pyrkinyt toimimaan samoin kuin ihmiset yleensä, hän oli nyt tuo sama outo ja kummallinen tyttö, jollaisena hän oli oppinut lapsena itsekin pitämään itseään. Hän

katseli ikkunoita ja mietti, asuiko niiden takana onnellinen perhe. Pelkästään verhoista saattoi päätellä paljon, tietää vain ei voinut varmuudella. Mutta kukaan ei tänäänkään juossut ulos ovesta itku silmässä, surusta, pelosta mutkalla. Hän suoristi selkänsä, seisahtui hetkeksi hymy huulillaan tutulle jalkakäytävälle. Enää ei tarvinnut mennä sinne, jota oli joskus kutsunut kodiksi.


© AilaKaarina


2022 / viikon 3 Krapuhaaste annetuilla sanoilla jalkakäytävä, outo, sulautua. (Toinen osa tarinasta numero 108: Pako.)

Krapua emännöi SusuPetal:

SusuPetal

21 kommenttia:

  1. Onneksi tulee uusia paikkoja, joita voi kutsua kodiksi.

    Oman outoutensa hyväksyminen auttaa eteenpäin, pois surusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi SusuPetal. Näin on <3. Ja paras koti on se oman pään sisäinen koti; se että on tehnyt töitä oman kasvunsa eteen ja siten oppinut hyväksymään itsensä kuten ilmeisesti tarinan ihminen on tehnyt hymystä päätellen.

      Poista
  2. Huh miten osui tuo viimeinen lause johonkin syvälle omiin muistoihini. Koskettava, raskas, tuttu tarina. 🧡

    VastaaPoista
  3. Tunnollisuus on itselle raskasta,joskus pääsee jo vähemmällä.

    VastaaPoista
  4. Kauniiden verhojen takana voi asua ahdistus ja pelko. Se ei näy kadulle. Koti on siellä missä on hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Lapset eivät voi valita kotiaan, mutta vanhemmiten sekin mahdollistuu. Kiitos kommentistasi anli itse.

      Poista
  5. Mielenkiintoinen, erilainen kraapaisu. jännästi leijuu hetkessä, tunteet vie.. .
    "hän oli nyt tuo sama" vaihtaisin sanan nyt silti-sanaan, ehkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sus' kommentistasi. Täytyy miettiä asiaa :) .

      Poista
  6. Aika rankka tarina. Mutta lopussa tuli helpotus kun päähenkilö on selviytynyt.
    Varmaan jokaisen aikuisen ihmisen elämään kuuluu jotain muistoja, tunnelmia, joita ei onneksi enää tarvitse kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi BLOGitse. Ei varsinkaan, jos on käynyt niitä myöhemmin läpi eikä ne enää pääse kummittelemaan kuin joskus ja pienesti.

      Poista
    2. Selvisi sitten 'kieliongelmakin'. Kiva ettei se enää kiusaa. Luulen Riitalla olevan saman jutun koska hänen kommenteissaan näkyy 8 kirjaimen tilalla.
      Mukavaa päivää!

      Poista
  7. Hän on selvinnyt lapsuuden traumasta ja saanut oman perheen. Se tuntui hyvältä.

    VastaaPoista
  8. Mikä siinä onkin, että vaikka kuinka on aikuisena sinut itsensä kanssa, joskus sitä humpsahtaa hetkeksi johonkin lapsuudessaan kokemaan tunnetilaan. Kunnes taas palaa nykyisyyteen ja tajuaa kaiken olevan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta on hyvä, ettei ihan kokonaan unohdakaan surullisia muistoja? Säilyy kenties paremmin empatia ja ymmärrys heitä kohtaan, joilla on vaikeaa. Kiitos kommentistasi Kirsti Kaija.

      Poista
  9. Lapsuus erilaiselle - tai eriytyneelle on haastavampi, kuin tavallisille lapsille. Onneksi elämää voi aikuisena parannella mieleisekseen.

    VastaaPoista
  10. Toiset kaipaa lapsuuden kotiin toiset taas johonkin muuhun kotiin!

    VastaaPoista
  11. Niin. Kaikilla lapsilla se koti vain ei ole mikään 'koti', jos ajatellaan, että juuri kodin pitäisi olla hyvä ja turvallinen paikka, jossa saa kasvaa ja kehittyä rakkauden ja kunnioituksen ilmapiirissä. Kiitos kommentistasi Maarit.

    VastaaPoista

Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.