130. Hylätty
Hän kulki kiertotietä kauppaan. Nyt hän ei kestäisi, että kohtaisi hänet ja oli varmistanut kellon ajan. Mies olisi varmaankin jo kotonaan, ei töistään tulossa kuten edellisenä iltapäivänä, jolloin hän oli törmännyt tähän sattumalta. He olivat istuneet tovin läheisen kahvilan terassilla. Aina miehen tavatessaan nainen oli tuntenut itsensä käsittämättömän onnelliseksi. Myöhemmin
hän istui kotinsa parvekkeella. Ilta pimeni, kesä lähestyi viimeisiä hetkiään, kuoleva kesä, tänään rauhallinen, kaikessa vielä kauneuden ja lämmön läikähdys. Hän säikähti tajutessaan miltä itse näyttäisi. Niin kuin silmät olisivat vain kuin kaksi mustaa aukkoa, iirikset sulautuneet kyyneliin. Hän katsoi niistä sisään päin. Siellä oli pimeää, kylmää ja autiota.
© AilaKaarina
(100 sanaa kera otsikon, v. 2022)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.