189. Suru
Koskaan ei mies soittanut ovikelloa. Koputus oli merkki. Ja hänen sydämensä läikähti. Se on hän! Vain päivä sovittiin aina etukäteen. Muisto hymyilytti. Mies, naimissa ja lastensa isä, oli hänen ainoa suuri rakkautensa. Kevyesti
Irina oli valehdellut itselleen, ettei koskaan ollut rakastanut ketään. Syytä hän ei itsekään tiennyt varmuudella paitsi että hävetti. Avionrikkoja. Hän oli jättänyt miehen, pelosta että mies, vuosia nuorempi, ehtisi ensin. Eroa ennen
oli ollut auto-onnettomuus, jossa jalat halvaantuivat. Nyt hän jo kulki rollaattorin avulla. Kuukausia hän oli ollut juomatta. Mutta taistelua se vaati, voittaa, ei niinkään viinan vaan muistin valta. Kun ei voinut unohtaa sitä ainoaa.
© AilaKaarina
Viikko 43/2024 100 sanan Krapu otsikkoineen ja kolme sanaa on oltava tekstissä: koputtaa, vuosi, valta. Kravun emäntänä toimii SusuPetal https://susupetalsanat.wordpress.com/
Rankkoja kokemuksia Irinalla, elämä on jakanut kaikenlaista. Siksi varmaan se ainoa rakkaus ei unohdu.
VastaaPoistaTämä tarina oli vähän hätäisesti kirjoitettu, olisin voinut miettiä vähän enemmän, mutta kun liian monta hommaa painaa päälle, niin sitten tulee hosuttua. Irinan kohtalo on siis aivan auki vielä. Kiitos kommentistasi Cara.
PoistaKova elämä Irinalla. Toivottavasti hän löytää uuden rakkauden, eikä anna menneen kahlita liikaa.
VastaaPoistaEi, ei mene aina asiat kuten toivoisi. Tunne-elämä on vekkuli, joka teettää joskus outoja asioita.
VastaaPoistaMonenlaisiin hankaliin kuvioihin ihmiset ajautuvat, kun eivät osaa puhua asioista ajoissa.
VastaaPoistaMinkä sille mahtaa, jos rakastuu "väärään" henkilöön? Irina jätti rakastettunsa, ehkä sydän vereslihalla, mutta ei pystynyt unohtamaan häntä, onnekseen vastoinkäymisistä huolimatta selvisi taistelutahdollaan alkoholiriippuvuudesta.
VastaaPoistaKomppaamme täällä ruudun toisella puolella Irinaa, hiljaa hyvä tulee..
VastaaPoistaOlisi tietysti helppo sanoa, että ei pitäisi takertua. Takertuja pelottaa senkin, johon takertuu...paitsi pullon; se jää ja täyttyy yhä uudestaan. Vaihtoehtona kestää kipeät muistot.
VastaaPoistaJouduin muuttamaan tuota alkua varsinkin, kun tarina humpsahti käsistäni aivan torsona liian aikaisin. Tekstin sisältö ei varsinaisesti muuttunut kuitenkaan, toivottavasti edes vähän parani. Itse mietin sitä, että joskus elämäämme voi astua ihminen, jonka muistoa ei saa pois vaikka haluaisi. Ja varsinkin silloin, kun on tuntenut syvää rakkautta ao. ihmistä kohtaan. Sitä yritin tässä tarinassa tuoda esiin. Kiitos te viimeiset kommenteistanne Susu Petal, Äijä, pasanen, aimarii ja sini.
VastaaPoistaIrina elää ihmisenmakuista elämää. Voimia hänelle!
VastaaPoistaOnpa kauniisti sanottu. Niin minustakin <3
PoistaTunteikas krapu<3 Jokaisella on omannäköinen elämä!
VastaaPoistaKiitos Maarit <3
Poista