195. Perhonen
”Kirjan Maria puhkaisi kotelonsa ja nousi siivilleen. Viisi päivää, viisi yötä pysähtymätöntä kohtaamista, toisen ihmisen rävähtämätöntä, kokonaista läsnäoloa. Ei Maria ollut tiennyt millaista on tulla syvästi nähdyksi ja kuulluksi. Olla paljas, auki, luettavissa. Olla toiselle todellinen. Ja siten myös itselleen. Vaikka vain yhden kerran elämässä, perhosen elämän verran. Niin kuin elämä olisi heittänyt kauneimmat, loistavimmat värinsä noihin hetkiin, oranssin, kullan ja sitten ne pehmeämmät, lempeämmät.
Entä minä, annoinko pois sen ainoan joka toi elämän värit tullessaan. Ja vei ne mennessään, koska minä valitsin pelon ja pakenin?”, Irina kirjoitti päiväkirjaansa.
”Ja elämäni saldo on tässä. Lohduttoman pitkä miinusmerkki summan edessä.”
© AilaKaarina
Viikon 11/2025Krapu, 100 sanaa otsikon kera. Nyt kuvahaaste:
Krapua vetää SusuPetal: https://susupetalsanat.wordpress.com/
Tekstin innoittajana on Selja Anhavan teos ”Nainen joka rakasti hyönteisiä”, jonka tulkitsin näin.
Surullinen loppu vaikka perhosella alkoi.
VastaaPoistaTarinan Irina ei uskaltanut ottaa täyttä riskiä. Ehkä hänkin sai "lentää", mutta luopui siivistään itse ennen aikojaan ja jäljelle jäi vain suru, katumus ja kaipaus. Cara, kiitos kommentistasi.
PoistaEhkä Irinan ei olisi kannattanut luovuttaa elämäänsä pelolle, vaan nousta siivilleen Marian tavoin.
VastaaPoistaNiinpä, vaikka useinkin "lentomme" ovat liian lyhyet, mutta loppuun asti pitäisi uskaltaa mennä, niin ei olisi katumusta eikä kenties katkeruuttakaan. On ainakin yritetty! Kiitos kommentistasi.
Poista