215. Kierros vain
Oli tilinteon aika. Nainen tuijotti peilistä uupunutta olemustaan. Ainako
hän löytäisi vain nuo psyykeltään lamaantuneet miehet, jotka eivät koskaan olleet varsinaisesti pysähtyneet pohtimaan omaa elämäänsä, motiivejaan, itseään, vaikka olivat varmasti joskus tunteneet sisimmässään nuo pienet, tykyttävät elämän siemenet? He olivat kieltäneet ne yksi toisensa jälkeen ja niin
ne sulkeutuivat, kuihtuivat ja sammuivat, tähtivauvat, syntymisen alkupimeään.
Vai olivatko useimmat yli keski-iän saavuttaneet miehet tällaisia? Kykenemättömiä katsomaan itseään? Parasiittejä? ‒ kun hänenlaisensa tupsahtivat heidän elämäänsä ja saivat vähitellen jo lähes kuolleet alkiot heräämään uuteen toivoon, kasvuun! Niin syvä, hehkuva, niin tarttuva oli hänenkaltaistensa rakkaus elämää kohtaan ‒
ja taas hän oli tässä.
© AilaKaarina
100 sanan tarina, vko 1/2026
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja ei tarkisteta etukäteen (toistaiseksi)