86. Unohtumaton
”Koirasi oli kerralla päättänyt hoitaa kaikki mahdolliset tulevatkin kipunsa pois päiväjärjestyksestä”, oli lääkäri sanonut lohduttavaan äänensävyyn ennen kun koira vietiin laboratoriosta teho-osastolle. Se oli syönyt yli puolet pöydälle unohtuneista kipulääkkeistään. Pari päivää aiemmin se oli juossut vapaana pellolla, astunut myyränkoloon ja murtanut varpaansa. Sairaalan häkissään koira oli ollut täysin apaattinen. Vasta kun
Anna pyydettiin hätiin, se alkoi tutkia ruoka-astiaansa. Hänen tehdessään lähtöä koira alkoi ulista, tarrautui kiinni, lopulta huusi suoraa huutoa! Mutta se toipui. Samassa paikassa käytiin myöhemminkin. Sinne koira myös lopulta jätettiin. Vuosien
yhteisen elämän, kolmetoista nyt kaipauksen täyttämää vuotta hän kantoi kuin kalleimman aarteen ulos Eläinklinikan ovesta.
©
AilaKaarina
Viikon 7/2021 Krapu. 100 sanaa otsikon kanssa ja sanat pelto, laboratorio ja astia on oltava tekstissä (taivuttaa saa).
Lisää Krapuja löytyy täältä: https://susupetalsanat.wordpress.com/
Voi pientä koiraa. Yhteinen elämä on niin rakasta, niin surullista, kun luopumisen aika tulee.
VastaaPoistaSurullinen loppu mutta koira sai muuten hyvän elämän.
VastaaPoistaTodentuntuinen, surullinen ja samalla kuitenkin jotenkin lohdullinen krapu (saihan karvakamu elää sentään 13 vuotta).
VastaaPoistaVuosikymmenien aikana olemme monta karvaista perheenjäsentä kantaneet tervehtyneenä tai viimeisen kerran ulos eläinlääkäriasemalta.
SusuPetal, Cara ja Kirsti Kaija, kiitos kommenteista. Muistoissani tämä upea koira elää niin kauan kuin minäkin.
VastaaPoistaMuutin hieman loppua, niin tuli vähän selkeämpi.
PoistaHellyttävä tarina. Muistan oman koirani, eli kuusitoista vuotta, mutta lopulta oli luovuttava. Ei koiran heikkouden takia, mutta tarpeet tulivat milloin- ja minne sattuivat. Pidätys ei toiminut ja sitä niin hävetti. Sittemmin ei koiraa ole otettu.
VastaaPoistaKiitos Aina. En hanki minäkään toista koiraa. Tämä rhodesian ridgebackin kanssa kehittyi jotenkin ihan poikkeuksellisen syvä suhde. Johtui varmaan siitä, että koira tuli elämääni juuri silloin, kun eniten tarvitsin tällaista myötäelävää olentoa vierelleni <3.
PoistaLemmikistä luopuminen on rankka asia. Kaksi koiraa olen haudannut. Molemmat olivat toistakymmentä vuotta pitkälti perheenjäseniä. Ei enää meille koiraa.
VastaaPoistaSurullinen tarina.
Onneksi on ne muistot <3 Kiitos aimarii!
PoistaIhmisen ja koiran rakkaus ja kiintymys, kauniisti kuvattuna ❤️ Meidän belgi Muru jäi leikkauspöydälle enkä saanut edes hyvästejä jättää. Koiraa ei ollut järkevää herättää hetkeksi nukutuksesta, vain hyvästejä varten. Mutta tämä asia kaihersi minua pitkään. Lemmikit pysyvät aina sydämissämme.
VastaaPoistaKiitos, Riitta. Hyväksi muotoutunut suhde ihmisen ja eläimen välillä voi olla niin unohtumaton kokemus, varsinkin jos se on kestänyt pitkään, ettei siitä "toivu" koskaan täysin. Perheenjäsenen muistaa aina. Ei tarvitse tuijottaa uurnaa kirjahyllyssä...
PoistaItsellä ei ole koiraa mutta pojan perhe tuhkasi jo sairaan koiran.Nyt heillä kaksi uutta koiraa.
VastaaPoistaKiitos kommenttistasi. Koiraihminen on koiraihminen. Jos olisin nuorempi ja aikaa olisi kulunut enemmän koirani kuolemasta, saattaisin harkita minäkin uutta koiraa. Mutta tyttäreni hommasi jo, tosin eri rotuisen, pienen havannankoiran. Se riittää nyt koiraelämästä.
Poista