maanantai 22. maaliskuuta 2021

Ystävät

92. Ystävät



Televisiosta tuli silmälasimainos ja hän muisti koulutoverinsa. Passissa lukisi varmasti ruskeat tai vihreät, vaikka tytöllä oli ollut uskomattoman viehkeät keltaiset silmät. Kissan silmät. Nainen hymyili. Mitähän hänelle kuuluu? Oliko opiskellut, saanut hyvän ammatin? Oliko onnellinen? Oli muitakin

lapsuuden ja nuoruuden aikaisia tyttöjä ja poikia, joihin hän oli ystävystynyt ja joita usein ajatteli. Irinaa, joka oli niin kauniskin, ja Helenaa, hiljaista ja arkaa. Hän kaipasi heitä kaikkia. Vuosiin hän ei ollut tavannut ketään heistä, vaikka oli itse yrittänyt pitää yhteyttä. Kun hän rullasi pyörätuoliaan yksiönsä ikkunan ääreen avatakseen sen, hän näki lentokoneen. Se lensi korkealla ja katosi vähä vähältä näkyvistä.


© AilaKaarina


Viikon 12 Krapu, 100 sanaa ja avainsanat ovat yksiö, ruskea ja hymy.

 

14 kommenttia:

  1. Noinhan aina toisinaan käy, ihmiset katoavat vuosien varrella. Osa joutaakin mennä, osaa voi jäädä kaipaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan edes yksi olis jäänyt tämän ihmisen elämään. Aiheuttiko vammautuminen, jonkin sairauden puhkeaminen vai mikä oli syy, etä he, joiden jalat kantoivat, kävelivät pois? Tarina ei kerro.

      Poista
  2. Voi miten hienon tarinan sait mahtumaan sataan sanaan, ja kaikki vaaditut sanat istumaan tekstiin luontevasti. Itselleni yksiö tuotti vaikeuksia. Mukavaa päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasi tulla ihan erilainen tarina, mutta en tykännyt ja sitten ilmestyi pyörätuoli ja ilmeisen yksinäinen ihminen. Kiitos riitta k!

      Poista
  3. Elämä on vienyt hänet ja ystävänsä erilleen. Tarinassa on haikea sävy. Ystävät olivat unohtaneet hänet, eikä kaipuu jonnekin ei taida lievittyä lentokoneen näkemisellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii. Joudun itsekin miettimään miksi tarinasta tuli tällainen kuin tuli :D! Ehkä on monenkin kohtalo jäädä yksin, jos ei pysty normaaliin elämään?

      Poista
  4. Lentokone on vienyt monilta ystäviä maailmalle.
    Harvemmin tutut enää on yhteydessä - somea luetaan kuin seiskaa - uusimmat juorut riittävät kuulumisten vaihtoo...
    Onneksi tässäkin vähempi on parempi - laatu lohduttaa :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos BLOGitse! Näinä päivinä olen kyllä kiittänyt tuhannesti somea. Edes siinä ympäristössä voi huoletta "tavata" ystäviä ilman pelkoa koronasta :). Kaikilla ei vain ole tätäkään mahdollisuutta. Ehkä tarinan nainen oli jo iäkäs eikä osannut käyttää nettiä? Itse olen monta vanhaa tuttuani, jopa sukulaisia löytänyt uudelleen netin kautta.

    VastaaPoista
  6. Eipä tiedä mitä heille kuuluu,sairauksia toisilla, toiset ehkä vielä matkustelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uggla. En kirjoittanut tähän selityksiä. Ehkä naisen ystävät olivat kaikki muuttaneet toisille paikkakunnille; ehkei hän osannut pitää someyhteyttä... Tai jokin myy selitys??

      Poista
  7. Hyvin harvan silmiin on tullut uppouduttua, että muistaisi niitten värin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Maarit. En minäkään yleensä muista ihmisten silmien väriä, mutta tämä keltasilmäinen tyttö on omasta menneisyydstäni ja muistan hänet aina juuri noiden ihmeellisten silmien tähden. Ne todellakin olivat keltaiset.

    VastaaPoista
  9. Hieno tarina, vaikka teki minut hieman surulliseksi. Lohduttavaa, että on katsottu aikoinaan toista silmiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti Kaija. Niihin silmiin ei voinut olla katsomatta. En ole koskaan enää nähnyt sellaisia silmiä. Ja vaikka lähes kaikki muu on keksittyä tässä tarinassa, niin ne eivät.

      Poista

Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.