96. Syreenipensaat
Marcus huomasi syreenipnsaiden silmut. Tuntui hyvältä, vihdoinkin. Vain keväiseltä. Siitä kun Irina oli ennen lähtöään sanonut, että hän palaisi ennen kuin syreenit kukkivat, oli vuosia. Hän oli lakannut odottamasta, muisti vain nuo sanat. Kerran
ne olivat merkinneet hänelle kaikkea. Alkuun tielle tuijottaminen oli sujunut helposti, sillä hetkeäkään hän ei ollut epäillyt etteikö Irina tulisi. Koko kylmän, ankaran talven hän oli odottanut rauhallisesti, mutta kevättä kohden aina vain kiihkeämmin. Kesän saapuessa
Marcus lopulta ymmärsi jäänensä yksin. Hän käänsi työpöytänsä niin ettei nähnyt pihaporttia. Mutta syreenipensaat näkyivät. Vuodesta toiseen ne vilkuttivat hänelle tyhjiä tai täysiä oksiaan minne tahansa hän ikkunoistaan katsoikin.
© AilaKaarina
Viikon 16/2021 Krapu sanoilla helppo, odottaa ja ankara, jotka on siis oltava tekstissä (taivuttaa saa).
Jatkoa tarinalle nro 19 (ei Krapuhaaste), jonka nyt pyynnöstä lisään tänne: https://pienettarinat.blogspot.com/2018/07/ennen-kun-syreenit-kukkivat_8.html
Niin on maailma muuttunut, että nainen lähtee ja mies odottaa ja riutuu :D
VastaaPoista:D. Kiitos kommentista, pasanen :)
PoistaMun täytyi muuttaa tarinaa! Ehdit kommentoida ekaan versioon, mutta en sittenkään voinut ihan niin toivottoman riutuvaksi miestä tehdä kuin alkuun kirjoitin!
PoistaTuskaista on odottaminen.
VastaaPoistaKiitos Cara. Mä muutin tarinaa ja helpotin vähän Marcus-paran oloa :D ;)
PoistaHuh, ei auta, vaikkei näkisi syreeneita, nehän tuoksuvat! Sitä tuoksua ei pääse pakoon.
VastaaPoistaLiika optimistisuus sitoo.
Niinpä. Kiitos SusuPetal kommentista <3 Ehkä Marcuksen pitäisi vain muuttaa pois.
PoistaMarcuksen pitäisi varmaan leikata syreenipensaat maan tasalle muistuttamasta rakkaudestaan.
VastaaPoistaTämä on jatkoa aikaisempaan tarinaan Ennen kuin syreenipensat kukkivat (19). Ja kuten kerroin, muutin tarinaa äskettäin, sillä meinasin tehdä Marcuksesta vähän liiankin oudon. Mutta en silti ole varma, asuiko Irina edes hänen luonaan, vai kuvitteliko Marcus vain! Ehkä vain tapailivat ja sitten Irina häipyi, mutta Marcus ei päässyt irti. Onhan meitä monenlaista tallaajaa täällä. Mutta mä olen kiintynyt juuri näihin hahmoihini, joilla ei mene kovin hyvin. Tulen jatkossakin varmaan (jos kolme sanaa sallivat) kaivamaan noita vanhoja juttujani ja teen niille jatkoa. Kiitos aimarii kommentista <3
PoistaMuuttaa pois, poistaa syreeni...Entäs jos hakisi uuden daamin? :)
VastaaPoistaps. jos kirjoitat jatkoa, laita vanha teksti mukaan alkuun - on helpompi lukea putkeen, ei sadan sanan tarinat ole niin työläitä putkeen lukea :)
Sitkeästi niitä syreenipensaita vielä yhdessä katsellaan.
VastaaPoistaKiitos uggla kommentista! Ja BlOGitse, samoin. Ps. Tarina saa kelvata itsenäisenäkin. Kunhan nyt vähän höpötin tuossa kommentiosiossa :D. Alkutarinassa selvinnee, miksi Marcus asustelee yksin. Myös pitemmässä novellin tapaisessa "Naapurit" (novellipajani.blogspot.com) Marcus on myös. Mutta en viitsi niitä sen enempää mainostaa, tällainen amatööri kun olen.
VastaaPoistaHienosti ladattu tunnelma tähän. Toimii.
VastaaPoistaKiitos, Sus' <3
PoistaSyreenit muistuttavat tuoksullaan ja kukillaan Irinasta vuodesta toiseen.
VastaaPoistaMoni olisi jo laittanut syreenipensaat matalaksi.
Tai muuttanut pois, jos oli vuokra-asunto. Joskus mietin, oliko tämä ainut rakkauskokemus Marcukselle eikä hän siksi voinut päästää irti. (Hassua miten eläväksi jotkut hahmot tulevat, vaikka hän, kuten useimmat, on täysin fiktiivinen, niin fiktiivinen kuin yleensä keksityt hahmot voivat olla...) Eilen muistin, että hän on myös tarinassa numero 26 "Tunnustus" ;). Kiitos Kirsti Kaija kommentistasi.
VastaaPoistaMarcuksesta ja Irinasta tarinoissa 'Ennen kuin syreenit kukkivat' (numero 19) ja 'Kiinni* (97).
VastaaPoista