Déjà vu

 128. Déjà vu

Eri kaupunki, eri mies. Ja vuosikymmenet välissä. Hän oli ollut nuori, tuskin kahtakymmentä ja niin kovin rakastunut. Mies, häntä paljon vanhempi, oli kyllä varoittanut ettei ehtisi olla kauaa. ‒ Mutta olisi kiva nähdä, mies oli sanonut pehmeällä äänellään puhelimessa. Vauhdilla hän oli laittanut itseään ja miltei juossut ravintolaan.

Odotus. Mies tuli. Ja lähti. Aina kiireinen, aina menossa ennen kuin ehti edes tulla. Mistä hän yhä löysi juuri heidät? Samalla kaavalla valmistetut kiitäjät. Hän muisti nuoruuden runonsa, jonka oli kirjoittanut tuona iltana kotona:

Hänellä oli kiire

noustessaan pyyhkäisi kädellään

huulilleni pysähtyneet sanat

ja muruset pöydältä

Meni

Minä istuin kauan

vastapäätä

© AilaKaarina

(100 sanaa kera otsikon, v. 2022)