128. Déjà vu
Eri kaupunki, eri mies. Ja vuosikymmenet välissä. Hän oli ollut nuori, tuskin kahtakymmentä ja niin kovin rakastunut. Mies, häntä paljon vanhempi, oli kyllä varoittanut ettei ehtisi olla kauaa. ‒ Mutta olisi kiva nähdä, mies oli sanonut pehmeällä, sointuvalla äänellään puhelimessa. Vauhdilla hän oli laittanut itseään ja miltei juossut ravintolaan.
Odotus. Mies tuli. Ja lähti. Aina kiireinen, aina menossa omille teilleen. Mistä hän yhä löysi juuri heidät? Samalla kaavalla valmistetut maantiekiitäjät. Hän muisti runon, jonka oli kirjoittanut kauan sitten tuona iltana kotiin tultuaan:
Hänellä oli kiire
noustessaan pyyhkäisi kädellään
huulilleni pysähtyneet sanat
ja muruset pöydältä
Meni
Minä istuin kauan
vastapäätä
© AilaKaarina
V. 2022 kirjoittamani 100 sanan tarina, nyt krapuhaasteena viikolle 10/2025. Aiheena MAANTIE. Krapua vetää SusuPetal https://susupetalsanat.wordpress.com/
Tuli ihan haikea tunne. Mies tulee ja lähtee. Hieno tarina.
VastaaPoistaKiitos Cara <3
PoistaMiehet tulevat ja menevät omia polkujaan.
VastaaPoistaJoo, ainakin tämän tarinan miehet. "Menevät miehet" ainakin jossakin merkityksessä :D
PoistaEhkä hyvä, että mies meni, jos oli sitä sorttia. Kyllä oikea osuu vielä kophdalle, kun maltat odottaa.
VastaaPoistaOnneksi osa tarinoistani on aivan tuulesta temmattuja joko kokonaan tai osin :D. Kiitos kommentistasi, aimarii.
PoistaDejavu-tunne. Näinhän se meni. Mies tuli ja sitten meni. Lopussa runo joka kuvaa hyvin sitä haikeutta mitä jää.
VastaaPoistaJoskus näitä tulee, ennen nähtyjä, koettuja oikeassakin elämässä, miksipä ei myös tarinoissa. Kiitos kommentistasi, Päivi.
PoistaTekstisi toi mieleen Haahtelan tyylin.
VastaaPoistaKiitos, pasanen <3 En ole lukenut viimeisimpiä Haahtelan kirjoja, mutta aikaisempia kyllä ja itselläni on ne rakkaimmat. Rakkain on Katoamispiste, jonka yli en koskaan pääse, koska Raija Siekkinen on mielestäni yksi upeimpia kirjailijoitamme. Ja Haahtela löysi hänet, jotta emme unohtaisi.
Poista