220. Kuolemastasi on viikko.
Vuosia sitten minä jo yritin sanoa sinulle hyvästit. Rakkaudelleni. Eihän se niin mennyt, ei se suostunut. Ei, vaikka istutin sen eteeni ja yritin selvittää mikä sitä vaivaa, aivan niin kuin psykoanalyytikko katsoo potilastaan lempein, ymmärtäväisin katsein, niin minäkin katsoin sitä. Kyselin varovasti ja se vain tuijotti minua viisailla silmillään sanomatta mitään. Mutta tämän runon se silloin antoi:
Olet jokaisessa runossani
vaikka en sinusta kirjoita
Olet päivieni kulussa
vaikka en sinua ajattele
sillä rakkaus
on meren aalto
tietää tiensä
syntyy syvyyksissä joista me emme tiedä
hioo meitä
ja huuhtoo lopulta pois
surun ja kaipauksen
Jäit minuun onnen jatkumona
© Ailakaarina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja ei tarkisteta etukäteen (toistaiseksi)