25. Kaukaa katseltua
Anna pyöritti kynää kädessään. Ruutuvihkoon, jota hän piti päiväkirjanaan, oli ilmestynyt vain pari riviä. Olo oli tyhjä. Ei mitään sanottavaa, ei mitään kerrottavaa. Kuitenkin päiväkirjan pitäminen tuntui tärkeältä. Siksikö,
etten ole koskaan varma siitä kuka mä olen, ja olenko aina edes olemassa?, hän pohti. Vain
kirjoittaessaan hän tunsi olevansa edes vähän olevampi. Joku. Olihan hänellä nimi. Olihan hänellä menneisyys – jotenkin ääriviivaton, väritön, sumuinen ja päällimmäisenä leijui jotakin ikävää. Mutta valehteliko hän kirjoittaessaan? Ajatus vaivasi häntä. Päiväkirjan sivuilla oli toinen Anna. Sellainen jollainen hän halusi olla. Riippumaton, rohkea, uhmakas.
Se toinen Anna istui tässä, arkivaatteissaan ja pyöritti kynää kädessään.
© AilaKaarina
Viikon 38/2023 Krapu annetulla kuvalla. Krapua vetää SusuPetal
SusuPetal
Niinpä. Kirjoitan, siis olen olemassa. Mutta olenko edes kirjoittaessa rehellinen?
VastaaPoistaIkuinen kysymys! En itse juurikaan lue vanhoja, nuoruuden päiväkirjojani, kun siellä ei ole se todellinen minä. Nyt voisi alkaa jo ollakin, ainakin todellisempi ja itselleen rehellisempi. Kiitos kommentistasi SusuPetal.
PoistaMielenkiintoinen ajatus, että onko sitä päiväkirjaa kirjoittaessa rehellinen. Voisi helposti kaunistella asioita, jos haluaisi. Aikuisena kirjoittamissani olin rehellinen, nuoruuden päiväkirjat hävitin muutossa. Poltin parikymmentä kirjaa.
VastaaPoistaMinäkin poltin lähes kaikki nuoruuden päiväkirjani, koska hävetti se etten ollut ollut edes itselleni rehellinen. Jälkeen päin on kyllä usein harmittanut kun näin tein, sillä vanhemmiten ymmärsin miksi kaunistelin ja/tai jätin kokonaan kirjoittamatta niitä vaikeimpia asioita, tapahtumia. Kiitos kommentistasi Cara.
VastaaPoistaJokaisella on oma syynsä kirjoittamiseen, Anna tuntee olevansa joku kirjoittaessaan. Minulle kirjoittaminen on harrastus. En ole osannut vastata tyhjentävästi koskaan miksi kirjoitan. Päiväkirjaa ole joskus yrittänyt kirjoittaa mutta ei ole alkua pidemmälle edennyt.
VastaaPoistaEn minäkään ole kirjoittanut varsinaisia päiväkirjoja vuosikymmeniin. Mutta kirjoittaminen esim. näihin krapuihin on tärkeää. On niissä kuitenkin aina jotakin omaa :D... Kiitos kommentistasi anli itse.
PoistaKai sitä jollain lailla itseään ja muita suojellakseen laskettelee valkoisia ja vähän tummempiakin valheita itselleen ja muille tai jättää asioita kertomatta.
VastaaPoistaNiinpä. Siksi varmaan lopetinkin päiväkirjakirjoittelun, kun tuntui hölmöltä kirjoittaa useinkin enemmän tai vähemmän asian vierestä. Kiitos kommentistasi.
PoistaMitä on, millainen on, miltä tuntuu, kuka on; sen ilmaiseminen kirjoittamalla voi todella olla vaikeata: se on sanoilla hapuilua, varmaan silti tarpeellista, jos ei erehdy pitämään niitä ilmaisuja faktoina. On siksi todella ymmärretävää, että päiväkirja saattaa myöhemmin ärsyttää :-).
VastaaPoistaVoihan hetken ilmaisu olla faktakin tai ainakin tuntua siltä. Mutta ihminen parhaimmassa tapauksessa kasvaa ja kehittyy, jopa muuttuu, joten siksi toisaalta päiväkirjan pitäminen voisi olla ihan mielekästä ja mielenkiintoista. Kiitti kommentistasi.
PoistaHyvä on kirjoittaa paineet ja hierteet ulos, saattaa vaikka helpottaa....
VastaaPoistaTotta tämäkin. Kiitos kommentistasi Äijä.
PoistaEi kai Annalla ole identiteettikriisiä? Kirjoittaminen on kuitenkin niin vapaata, voi kirjoittaa mitä vain, jos itselleen kirjoittaa. Tekstin suoltaminen on mainio asia järjestellä tuntojaan.
VastaaPoistaSaattaa ollakin. Ja ehkä hän on tässä tarinassa vielä niin nuori, että todellakin vasta kysyy itseään. Ja ehkä hänen taustansa, lapsuus ja nuoruus ei ole ollut paras mahdollinen? Kiitos kommentistasi aimarii.
Poista