sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Syntymän tunnelit

23. Syntymän tunnelit



Nainen piteli kädessään kahta valokuvaa. Toisessa, mustavalkoisessa, oli pieni tyttö, alle vuoden ikäinen. Tytön silmät olivat suuret ja ihmettelevät. Toisen, hieman haalistuneen värikuvan nuori nainen katsoi häntä tiukasti kuin haluten kysyä mitäs tuijotat? Silmissä oli uhmaa, mutta herkkä suu kavalsi muuta, vaikka pieni hymy oli ivallinen. Nainen sanoi ääneen: Voi sinua ja sinun nuorta uhmaasi! Mutta ehkä juuri siksi sinä selvisit, syntymästä syntymään, tunnelista toiseen. Ensimmäistä kertaa et voi muistaa, seuraavat kuljit yksin. Sitten löysit käden, josta pitää kiinni. Kunnes oli aika jatkaa taas yksin. Aina alussa

oli pimeää, muistatko? Oli kipu, oli pelko ja epäilys. Mutta oli vain ryömittävä sisään, pimeyteen, uskallettava hylätä vanha ja etsiä parempaa. Todempaa. Mistä sen todemmaksi tiesi? Siitä, että olo keveni, kun turha ja väärä väistyi. Olet selviytyjä, ainakin ellet voittaja. Millä sekin mitataan? Ja kuka mittaa? Minulle olet voittaja. Muistan miten päätit kantaa itsesi pois maailmasta johon synnyit, kaikesta siitä mikä oli musertaa sinut. Et enää tiennyt kuka olet. Mutta jokaisen tunnelin jälkeen olit enemmän itsesi. Matkaa on vielä, kenties tunneleitakin, mutta olemme jo tässä.


© AilaKaarina



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.