maanantai 28. helmikuuta 2022

Krapuhaasteet

 118. Krapuhaasteet



Haaste ilmestyi, kuten joka sunnuntai, 100 sanan tarina otsikkoineen. Sai se olla runokin, kunhan kolme annettua sanaa näkyivät tekstissä. Jo loppuviikosta hän useimmiten odotti jo seuraavan viikon haastetta. Poikkeuksitta annetut sanat tuntuivat hankalilta, ne jotenkin kangistivat mielessä pyörivää tekstiä, joka aika pian kurkki esiin kuin orastava ruoho keväällä. Alkuun hän antoi tekstin pulputa ja vasta lopussa alkoi hiominen ja täsmentäminen. Nyt sana ’aidosti’ kangerteli. Yleensä kävi niin, että yksi sanoista ei koskaan täysin istunut tekstiin. Hän mietti aiempia kirjoituksiaan. Useimpiin hän oli tyytymätön, koska vasta opetteli kirjoittamista. Virheet näkyivät paljon myöhemmin, jos näkyivät koskaan hänen hahmotushäiriönsä ja osaamattomuutensa vuoksi.


© AilaKaarina


Viikon 9/2022 Krapuhaaste annetuilla sanoilla täsmentää, aidosti ja kangistaa.

Kravun tarjoaa SusuPetal 

SusuPetal

22 kommenttia:

  1. Todentuntuinen krapu, kaikkine hämmentävine tunteineen. Mitä kirjoittaa? Mistä kirjoittaa? Osaanko? Keksinkö?

    Samaa pähkäilen itsekin, kun sunnuntai lähestyy: apua, pitää saada krapu aikaan, poimia siitä kolme sanaa, aikaa on vielä vähän, vähän.

    Vaan jatketaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vaikeaa kun kirjoittaminen onkin, niin olen tosi onnellinen näistä Krapuhaasteista. Osaamiseensa on varmaan useimmat tyytymättömiä, mutta vain kirjoittamalla oppii. Sain ostettua kirjankin, jonka avulla voisin opetella kirjoittamisen saloja, mutta nyt pari muuta harrastusta vie kaiken aikani. Sitten joskus, kun ehdin siihen paneutua, korjaan varmaan kaikki tarinani ja runoni. Mutta nyt mennään näillä. Kiitos kommentistasi SusuPetal.

      Poista
  2. Aidosti kuvasit kraputekstin syntyä.

    VastaaPoista
  3. Hyvin niputat sataan sanaan ne tunnelmat ja fiilikset, kun krapua ei meinaa saada alkuun.
    Olen samaa mieltä, odotan todella uusia avainsanoja. Tämä on ollut ja on mainio juttu.

    VastaaPoista
  4. Runotorstai kevääseen, Toivo eka sana, torstaina postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Ihanaa kun Runotorstai tekee come-backin <3. En ole varma saanko mitään aikaiseksi, mutta lukemassa ainakin käyn.

      Poista
  5. Tunnen myös tyypin jolla sama ongelma :)
    Tähän sopii vanha slogan:
    'Harjoitus tekee mestarin.'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi BLOGitse. Kirjoittamista oppii kirjoittamalla ja Krapu on siitä niin ihana, kun turhat sanat jää pois, kun on pakko tiivistää 100 sanaan. Joku kirjoituskoulu ei kyllä yhtään olisi mulle pahitteeksi, mutta aika on este nyt.

      Poista
  6. Voin samaistua näihin synnytystuskiin minäkin. 🖤
    Teit hienon Kravun niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti Kaija! Ps. Onneksi vielä iäkkäämpänäkin voi synnyttää :D. Tuskat saisivat kyllä jo olla vähäisemmät!

      Poista
  7. Sanojen laskeminen on myös mielenkiintoinen vaihe: siinä joutuu punnitsemaan ilmaisujen kannalta merkityksellisimmät sanat, jos niitä alustavasti on liikaa. Tai jos uupuu, niin lisäilemään sivupolkumaisia 'heittoja' väliin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vaikka kone laskee koko ajan ja seuraan sitä kyllä, silti lasken joitakin kertoja vielä itse sanamäärän, koska olen huomannut, että kone laskee joskus väärin ;).

      Poista
  8. Minä kuulun tähän samaan sarjaan,ei ajatukset lennä pilvissä.

    VastaaPoista
  9. Joskus jää krapu väliin, kun pää lyö tyhjää, eikä tarinaa vaan synny :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Maarit. Näin on käynyt itsellänikin, mutta nyt olen päättänyt, että tulkoon vaikka surkeaa tekstiä, mutta väliin en jätä. Voihan tekstiä yrittää myöhemmin korjailla. Pääasia, että kirjoittaa edes kerran viikossa, vaikka olisi hyvä kirjoittaa päivittäin vaikka ihan vähän.

      Poista
  10. Hauska idea, tykkään. Hyvä!!

    VastaaPoista

Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.