maanantai 23. tammikuuta 2023

Iltapuuhia

 146. Iltapuuhia



Mies myhäilee tyytyväisenä vaimon jäätyä yläkertaan vauvaa hoitamaan. On hänen siivousviikkonsa ja mikäpä on antaa imurin laulaa, kun vaimo ei ole epäluuloisena kurkkimassa tekeekö hän nyt kaiken täysin ja tismalleen sääntökirjan mukaan. Vaimo kun on vähän turhankin pedantti kaikessa. Isommat lapset ovat poissa jaloista, joten homma luistaa kuin rasvattu! Naapurissa

Sylvanian perheen vanhemmat ovat, kuten aina iltaisin, laittaneet lapsikatraansa, omat ja hoitolapset, ajoissa nukkumaan, jotta heille jää yhteistä aikaa edes illan tummuvina hetkinä. Kauempana naapuritalossa on isäkarhu nukuttamassa pienempiä lapsukaisia. Huvilan tytöt valvovat usein myöhään, kun ei ole aikuisia komentamassa sänkyyn! He voivat elää kuten Onneli ja Anneli talossaan.


© AilaKaarina


Viikon 4/2023 Krapu, 100 sanaa kera otsikon. Annetut kolme sanaa, joita saa taivuttaa, ovat epäluuloisesti, tumma ja iltaisin. Kravun tarjoaa SusuPetal 

SusuPetal

Tarina on jatko-osa Krapuun 48/2022/143 Huvila hedelmäpuutarhassa. Kuvat ovat lapsenlasteni eilisestä leikeistä, kun olivat monta tuntia luonani. Ja näin he nuket laittoivat ennen lähtöään kotiinsa. (Kirja, johon viittaan on Marjatta Kurenniemen satu Onnelista ja Annelista. Meidän huvilassa asustelee myös ystävällinen karhuperhe.)

                                               

                                               
                                                  


   


16 kommenttia:

  1. Joku ilahtuu siivousviikostakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, outoa :D. Antaisin itse paljon, jos olisi varaa hommata siivooja. Kiitos kommentistasi Cara.

      Poista
  2. Mainio teksti, jonka "isäkarhu" vähän hämmensi ennen kuin näin kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmassa tarinassa isäkarhu löytyy :). 100 sanaan on vaikeaa saada taustoja, jo siksikin laitoin kuvat.

      Poista
  3. Mahtavaa, että isä nauttii siivoamisesta, minä en niin...

    Ihania leikkejä lapsilla, kaikki on mahdollista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään nauti siivoamisesta eivätkä lapsenlapsenikaan. Poikani kanssa olemme naureskelleet sitä, että tytöt laittavat usein juuri nukkekotien isähahmot imuroimaan, vaikka tietävät, että se on kotitöistä yksi kurjimpia isänkin mielestä ;)

      Poista
  4. Siivoaminen. En tykkää imurin äänestä enkä imuroinnista. Mies hoitaa sen ja minä pesen paikat mitkä vaatii pesua :)
    Voitko käydä blogissani katsomassa kommenttiasi - ei siinä mielestäni ole mitään vikaa. Vai kirjoititko ihan jotain muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin nuo aiemmat kommentit, kun vika joko löytyi tai korjautui itsestään ;). Kaikki on hyvin nyt ja kommenttini näkyvät sivullasi kuten olen ne kirjoittanut <3.

      Poista
  5. Nukkekotielämää monessa huushollissa. Mukavasti kirjoitit.
    Jos mies imuroi totta maar hän haluaa tehdä sen ilman päällepäsmäriä.
    Tulipa mieleen oma nipottamiseni pihan lumitöistä. Nyt olen jo löysännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsenlasten leikkipäivä sattui niin sopivasti yhteen uuden Krapuhaasteen kuin myös kolmen sanan kanssa. Kiitos kommentistasi aimarii.

      Poista
  6. Ihana tuo nukkekoti. Siitä syntyy tarinat melkein itsestään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anli itse. Kiehtova maailma se on parhaimmillaan ja siitä on aika helppo tehdä Krapuhaaste <3.

      Poista
  7. Tuonnepa ei hallin hammas eikä sotamiehen pyssy yltäne milloinkaan...

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Nukkismaailmassa on yleensä aina leppoisaa ;). Kiitos kommentistasi Matilda Varjo <3.

      Poista

Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.