sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Tupaantuliaiset

 73. Tupaantuliaiset



Karhuperhe oli ollut hätää kärsimässä. Metsäyhtiö oli ensin kaadattanut avohakkuilla ison osan kotimetsää ja sitten myrsky oli jatkanut tuhoa niin, että karhut olivat jääneet kodittomiksi. Vaihtoehtoja ei ollut ja niinpä ei auttanut muu kuin ohjata tassunsa ihmisten ilmoille. Kuinka sattuikaan, karhuperhe oli pakomatkallaan törmännyt ihmisperheeseen, joka teki pettyneenä paluuta aiotulta metsäretkeltään. Ihmiset olivat olleet ystävällisiä eivätkä olleet edes pelänneet heitä! Lopulta he olivat lainanneet karhuille omaa rakenteilla olevaa taloaan. Ja tänään


           

Perhe Lundby juhlii heidän kanssaan, kun lainakoti on vihdoin saatu jonkinmoiseen kuntoon. Paljon puuttuu kaikenlaista eivätkä talon etuseinätkään ole vielä paikoillaan, mutta sellaiset seikat eivät tätä turkkiperhettä haittaa.


© AilaKaarina















Ps. Teinit juoksivat keittiöön, kun näkivät valtavan isot hodarit ja hampurilaiset, ja nuoremmat kipaisivat lastenhuoneeseen leikkimään. Muu väki kävi yläkerrassa ihailemassa Karhuperheen makuuhuonetta ja kaikkea, mitä rakennusporukka oli saanut valmiiksi. Naiset piipahtivat kylppärissä, ukki ja nuorempi herra Lundby kummastelivat sitten jo alakerrassa arkkitehdin mokaa, kun ovi kääntyi portaiden eteen. Pihalla olevat vauvat alkoivat parkua, ensin toinen, jonka itkuun toinenkin heräsi. Iskät, jotka olivat vuorostaan hoitovapaalla, riensivät hakemaan vauvat vaunuineen sisään. Toinen isistä alkoi laulaa tuutulaulua pienokaiselleen. Sen pituinen se 😁.

 

Viikon 40/2020 Krapu; 100 sanaa otsikon kanssa ja tekstissä on oltava sanat ohjata, paljon ja myrsky, joita saa taivuttaa.

8 kommenttia:

  1. Kelpo talon sai Turkkiperhe jäätyään kodittomiksi! Joskus ihmiset osaavat yllättää mukavasti.

    Suloisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SusuPetal! Vanha harrastukseni on puhkeamassa uudelleen henkiin, mutta saa nähdä tuleeko tästä koskaan valmista!

      Poista
  2. Hienoja tunnelmapaloja kuvien muodossa.
    Onneksi on hyväsydämisiä ihmisiä.
    Nukkekotiharrastusvaatii keskittymistä, mutta vie mukanaan. Eiköhän nukkekotiinkin päde mieheni toteamus omakotitalosta: "Jos talo on täysin valmis, se on pilalla."
    Mukavaa tätä viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Karhuperhettä onnisti, kun sai menetyn tilalle uuden kodin.
    Kovin tuttua näillä seuduinkin, että metsän eläinten asuintilaa kavennetaan melko raskaalla kädellä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kirsti Kaija ja aimarii 🌹🌹. Villieläinten ja luonnon puolesta on taisteltava vaikka sadun keinoin! Metsää kaadetaan surutta ja sitten ihmetellään kun karhut ja sudet tulevat pihapiiriin... Luonnon monimuotoisuus kärsii avohakkuista myös.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Uuna 💕! Talo on pahasti kesken, mutta jos intoa riittää, sinne todellakin muuttaa jonain päivänä osa Lundbyn perheestä / suvusta. Sitten sinne tulee myös arvokkaammat huonekalut, joita olen vuosia sitten ostanut, kun tyttärelleni rakentelin nukkista. Minulle tästä tuli sitten oma harrastus.

    VastaaPoista
  6. Löytyipä karhuille mukava koti ja ystävälliset ihmiset. Kyllä metsää pitäisi säästä eläimille, ei ainakaan avohakkuita.

    VastaaPoista

Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.