maanantai 21. marraskuuta 2022

Toivo huomisessa

142. Toivo huomisessa



Takana mustat vuodet, jolloin hän oli halunnut vain nukkua. Lasten lähdettyä kouluun hän oli painellut takaisin sänkyyn. Herätyskello soisi tuntia ennen ensimmäisen paluuta kotiin. Jotenkin hän oli saanut heille ruokaa pöytään, käynyt varmaan kaupassakin, tehnyt pakolliset kotityöt, odottanut iltaa ja yötä, että pääsisi takaisin nukkumaan. Ei, ei hän ollut halunnut nukkua. Kuolla hän oli tahtonut. Mutta 

lapset. Miten heidän kävisi? Hän oli nähnyt silmiensä edessä hetken, jolloin tieto äidin kuolemasta olisi saavuttanut heidät. Kiveen hakattu tieto, muisto, joka ei koskaan katoaisi. Siinä

he istuivat, kaksi lasta, hekin kivettyneinä. Ei, ei näin, ei koskaan. Hän katsoisi huomiseen. Huomisesta huomiseen.


© Ailakaarina


Viikon 47/2022 Krapu. Kuvahaaste. Kravun tarjoaa SusuPetal

SusuPetal



Lähettänyt klo

14 kommenttia:

  1. Cara21. marraskuuta 2022 klo 13.17

    Vaikeaa oli, onneksi toivo kantoi eteenpäin.
    Tiedän itsekin, että joskus on mentävä vain hetki kerrallaan, jo päivä on liian pitkä ajateltavaksi.

    VastaaPoista
  2. SusuPetal21. marraskuuta 2022 klo 13.59

    Masennus on musta kuilu, jonka reunan yli on vaikea nähdä. Ei voi kui yrittää raahautua askel askeleelta eteenpäin.
    Koskettava tarina.

    VastaaPoista
  3. Äijä21. marraskuuta 2022 klo 15.32

    Onhan se elämän taakka joskus ollut raskas. Minulla ei ole lapsia, mutta ajattelin elää ihan piruuttani, kiusallani, piikkinä parempien lihassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AilaKaarina21. marraskuuta 2022 klo 17.21

      Juuri noin! Täydellisten kiusana vaikka sitten. Kiitos hauskasta kommentistasi :D!

      Poista
  4. Murphy21. marraskuuta 2022 klo 17.11

    Niin, tuollaisessa tilanteessa ärsyttää optimistien kommentitkin ja kehoitukset ottaa itseään niskasta kiinni.

    VastaaPoista
  5. pasanen23. marraskuuta 2022 klo 14.47

    Vastuu lapsista pidätteli pahimmasta; ehkä myöhemmin löytyi muitakin syitä jatkaa elämistä, toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AilaKaarina24. marraskuuta 2022 klo 12.14

      Kiitos kommentistasi pasanen <3. Toivon sitä itsekin tälle tarinan äidille. Mutta koska mustat vuodet olivat jo takana, niin ainakin hän jatkoi elämäänsä.

      Poista
  6. anli itse24. marraskuuta 2022 klo 14.37

    Lapset tässä ovat se vahva elämänlanka joka kannattelee päivän kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AilaKaarina24. marraskuuta 2022 klo 16.57

      Kiitos anli itse <3. Jokaisen lapsen pitäisi voida olla niin tärkeä, ettei aikuinen luovuta edes kaikkein synkimmällä ja mustimmalla hetkellä.

      Poista
  7. aimarii26. marraskuuta 2022 klo 9.54

    Masentuneenakin äiti näkee valon pilkahduksen, kun ajattelee huomista ja lapsiaan. Siihen oljenkorteen on tartuttava viime voimillaan.

    VastaaPoista

Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)