maanantai 21. marraskuuta 2022

Toivo huomisessa

142. Toivo huomisessa



Takana mustat vuodet, joita oli ollut liikaa. Hän oli halunnut vain nukkua. Lasten lähdettyä kouluun hän oli painellut takaisin sänkyyn. Herätyskello soisi tuntia ennen ensimmäisen paluuta kotiin. Jotenkin hän oli saanut heille ruokaa pöytään, käynyt varmaan kaupassakin, tehnyt pakolliset kotityöt, odottanut iltaa ja yötä, että pääsisi takaisin nukkumaan. Ei, ei 

hän halunnut nukkua, hän halusi kuolla. Mutta lapset. Miten heidän kävisi? Hän näki silmiensä edessä hetken, jolloin tieto äidin kuolemasta olisi saavuttanut heidät. Kiveen hakattu tieto, muisto, joka ei koskaan katoaisi. Siinä he istuivat, kaksi lasta, hekin kivettyneinä. Ei, ei näin. Hän tiesi, että katsoisi huomiseen. Huomisesta huomiseen.


© Ailakaarina


Viikon 47/2022 Krapu. Kuvahaaste. Kravun tarjoaa 

SusuPetal



14 kommenttia:

  1. Vaikeaa oli, onneksi toivo kantoi eteenpäin.
    Tiedän itsekin, että joskus on mentävä vain hetki kerrallaan, jo päivä on liian pitkä ajateltavaksi.

    VastaaPoista
  2. Masennus on musta kuilu, jonka reunan yli on vaikea nähdä. Ei voi kui yrittää raahautua askel askeleelta eteenpäin.
    Koskettava tarina.

    VastaaPoista
  3. Onhan se elämän taakka joskus ollut raskas. Minulla ei ole lapsia, mutta ajattelin elää ihan piruuttani, kiusallani, piikkinä parempien lihassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin! Täydellisten kiusana vaikka sitten. Kiitos hauskasta kommentistasi :D!

      Poista
  4. Niin, tuollaisessa tilanteessa ärsyttää optimistien kommentitkin ja kehoitukset ottaa itseään niskasta kiinni.

    VastaaPoista
  5. Vastuu lapsista pidätteli pahimmasta; ehkä myöhemmin löytyi muitakin syitä jatkaa elämistä, toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi pasanen <3. Toivon sitä itsekin tälle tarinan äidille. Mutta koska mustat vuodet olivat jo takana, niin ainakin hän jatkoi elämäänsä.

      Poista
  6. Lapset tässä ovat se vahva elämänlanka joka kannattelee päivän kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anli itse <3. Jokaisen lapsen pitäisi voida olla niin tärkeä, ettei aikuinen luovuta edes kaikkein synkimmällä ja mustimmalla hetkellä.

      Poista
  7. Masentuneenakin äiti näkee valon pilkahduksen, kun ajattelee huomista ja lapsiaan. Siihen oljenkorteen on tartuttava viime voimillaan.

    VastaaPoista

Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.