51. Isovanhempi
Anna istahti parvekkeen tuolille. Oli elokuun viimeinen päivä. Vielä
oli lämmintä, mutta parin päivän päästä lupailtiin jo sateita. Kesä
olisi ohi, tämä niin kaunis ja ihmeellinen kesä, ettei hän voinut kuin
kiittää elämää siitä! Muta talvi saapuisi jääväämättä ja toisi kaikki ne
lyhyet päivät, tyhjät illat. Ja kaiken sen kaipauksen! Erik. Mies
lentäisi syyskuun lopulla Ranskaan ja viettäisi siellä talven.
Useana vuonna hänet oli pyydetty mukaan koko talveksi, mutta hän
oli voinut olla siellä vain muutaman viikon. Lastenlapset tarvitsivat
häntä, ainutta nopeasti paikalle saatavaa isovanhempaansa ja siksikin
niin rakasta ja läheistä; taustatukea, jollaista vaille hän itse oli
lapsena jäänyt.
© AilaKaarina
100 sanan viikon 36/2019 Krapu, jossa on oltava sanat tyhjä, kiittää
ja parveke.
Näin se elämä joskus vie...On eri aikakausia, jaksoja. Eikä aikaakaan kun Juri tulee takaisin ja aurinko hymyilee! :)
VastaaPoistaKiitos, BLOGitse!
PoistaElämä heittelee, paikasta ja tilanteesta toiseen.
VastaaPoistaKiitos, Cara!
VastaaPoistaPitkän pimeän talven jälkeen taas sitten kohdataan......:)
VastaaPoistaVoi, lastenlapset kasvavat, Juri odottaa. Kohta Anna voi viettää talven etelän auringon alla.
VastaaPoistaEntä jos niitä tulee aina vain lisää, lapsenlapsia siis 😂... Kiitos, SusuPetal.
PoistaHups. Korjasin kun oli jäänyt väärä sana "pitkät" vaikka piti olla annettu sana "tyhjä"(t).
VastaaPoista