sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Makkarakeitto

89. Makkarakeitto



Tälle vauvalle ei sitten ikinä syötetä mitään lihapullia, Anna päätti katsellessaan ihastuneena pientä kääröä sairaalan vuoteella. Siitä tulisi kasvissyöjä, kuten hän itsekin oli ollut jo jonkin aikaa. Myöhemmin neuvolassa 

ei oikein tykätty lapsen kasvisruokavaliosta, kun pituus ei noussut kasvukäyrällä ihan niin kuin olisi pitänyt. Poika ei ollut laiha vaan hoikka, mutta miinuksia tuli siitäkin, vaikka Anna piti huolta, että lapsi sai tarvittavat ravintoaineet mm. kananmunista ja juustosta. Nyt Emil

oli naapurissa leikkimässä, ja Anna pötkötteli kotonaan, sillä päätä särki hieman. Parin tunnin päästä hän rinkutti naapurin ovikelloa. Irja seisoi nauraen ovensuussa: ‒ Emil oli aivan lumoutunut makkarakeitosta. Söi kaksi lautasellista.


© AilaKaarina


Viikon 9/2021 Karapuhaaste, 100 sanaa otsikon kanssa. Sanat lihapulla, särkeä ja vauva on oltava tekstissä (sanoja saa taivuttaa). Lisää Krapuja: https://susupetalsanat.wordpress.com/

 


17 kommenttia:

  1. Makkarahan on suomalaisen miehen kasvis :)

    Tein vieraille joskus leivinuunissa karjalanpaistia ja kasvislaatikkoa. Yksi oli kasvissyöjä, maistoi karjalanpaistia ja otti lisää, kehui, että niin hyvää karjalanpaistia, että kasvissyöjällekin maistuu :)

    VastaaPoista
  2. Aina ei käy niin kuin suunnittelee.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Cara ja Aino. Karjalanpaisti äitini tekemänä saa yhä veden kielelle ;). Ja tosiaan Aino, aina ei käy niin kuin haaveillaan ;D.

    VastaaPoista
  4. Saattaa käydä, että Emil ruokavalio pojan varttuessa muuttuu enemmän kuin vain makkarakeiton verran.
    Monessa perheessä pitäydytään lapsille esim. karkkien ostamisesta, mutta harva lapsi kasvaa aikuiseksi maistelematta ja/tai tykästymättä karkkeihin.

    VastaaPoista
  5. Voi että! Niin pääsi Emil lihan makuun. Tosin kaikissa makkaroissa ei lihaa ole niin paljon, melkein kasvisruokaa siis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin pääsi tarinassa käymään :D. Kiitos SusuPetal!

      Poista
  6. Kaikkia ei ole luotu kasvissyöjiksi, veriryhmäkin sen määrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos uggla. Tuosta veriryhmäasiasta en tiedä mitään. Itse olen kasvissyöjä (nyt taas parisen vuotta), mutta esim. kylässä voin kyllä syödä lihaakin, varsinkin, jos kasvisriuokaa ei ole tarjolla.

      Poista
  7. Ihanaa, kun poika sai makkarakeittoa. Olen itse sekaruokakäyttäjä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aina! Oletettavasti poika sai vastaisuudessakin syödä lihaa :D.

      Poista
  8. Makkarakeitto kylmänä tai sateisena päivänä, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisenä kasvissyöjänä tunnustan kuitenkin, että maukasta se oli :D. Kiitos Blogitse!

      Poista
  9. Riippuu makkarasta, oliko keitto loppujen lopuksi kovinkaan lihaisaa :D
    Kaikelta ei vain pysty lapsiaan varjelemaan, eivät parhaatkaan vanhemmat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti Kaija! Tarina ei kerro, oliko jauho- vai lihamakkaraa ;D . Ps. Suurin osa tarinoistani on keksittyjä, kokonaan tai osittain tai vain vierestä nähtyjä, mutta tässä on kyse omasta lapsestani. Lihansyöjäksi muuttui heti :D.

      Poista
  10. Hehheh, noin se voi mennä! Minä olin päättänyt, ettei lapsille syötetä sokeria. Mutta annas olla: päivähoitotäti syötti nuorimmalle pojalle sokerisia riisimuroja ja kohta niitä oli tarjottava kotonakin.

    VastaaPoista

Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.