107. Lapset
Maijaa itketti. Tyttö oli hiljattain aloittanut päivähoidon ja aamut olivat vielä vaikeita. Anna otti lapsen äidiltään syliinsä ja kantoi häntä paijaten ja laulaen tuttua lastenlaulua. Nämä
olivat näitä aamun solmukohtia, joita oli hankala purkaa niin, että kaikilla olisi hyvä mieli. Vanhemmilla oli asiaa, uusia lapsia itketti, yhdellä oli pissahätä ja auttamaan piti ehtiä pientä. Aamupala jäähtyi kärryssä. Mutta selvitä piti ilman turhia huokailuja, koska aamuvuorolainen oli aina yksin aamun lasten kanssa. Ryhmän
kännykkä soi ja Anna poistui eteiseen kuullakseen paremmin, mutta niin että näki ryhmähuoneeseen. Kun hän palasi, kuului yhdestä suusta: ‒ Anna, me laulettiin Maijalle että se lopettais itkemisen.
© AilaKaarina
Viikon 48/2023 Krapu, 100 sanaa otsikon kanssa ja kolme annettua sanaa on oltava tekstissä (saa taivuttaa): huokaista, solmu, eteinen.
Krapua emännöi SusuPetal https://susupetalsanat.wordpress.com/
Ps. Jälleen loppuosa tekstistä on eri kokoisella fontilla enkä saa sitä korjattua vaikka miten olen yrittänyt.
Lapset lohduttivat toisiaan, ihanaa.
VastaaPoistaLapset ovat ihania <3. Kiitos kommentistasi SusuPetal.
PoistaSelkeästi työvoimapula päiväkodissa. Lapset toimivat sitten apuna.
VastaaPoistaTämä oli aivan normaalia. Vaikka lapsilukua suhteessa aikuisten määrään ei muka saanut ylittää, niin sitä tapahtui koko ajan. Tilastoissa näkyi kyllä se, että oli riittävä määrä aikuisia (niinä onnellisina päivinä kuin oli!), koska tilastot valehtelivat. Ihan siksi, että teimme kolmessa eri vuorossa työpäivämme, eli vain jokunen tunti päivässä olimme kaikki yhtä aikaa ryhmässä. Aamulla ja illalla olimme yksin lapsiryhmän kanssa. Jotenkin aina selvisimme toisten ryhmien avustuksella.
PoistaJee, hyvä esimerkki toimi! Lapset ja empatia on toivon yhdistelmä!
VastaaPoistaLasten (ja vanhempienkin) sopeutuminen uusiin paikkoihin ja ihmisiin vie aikaa vaihtelevasti. Toisten lasten käytös tässä tapauksessa vaikuttaa hyvältä.
VastaaPoistaIhanaa, että on otettu uusi tulokas lämmöllä vastaan ja autettu sopeutumaan uuteen tilanteeseen!
VastaaPoistaHavaintoni on se, että missä on paljon ihmisiä yhdessä touhuamassa jotain, vallitsee aina täysi katastrofi, ja jotenkin siitä aina selvitään, itse kerroin kravussani eilisaamustani.
VastaaPoistaKiitos kaikille kommenteistanne. Lapset käyttäytyvät sen mukaan minkälaisia malleja saavat. Siksi aikuisten olisi ensi töikseen katsottava peiliin ennen lasten moittimista. Lasten suusta-palstalta kopsattu: "Ei lapset tee mitään tyhmää. Niillä on aina syynsä." (En muista onko sanatarkasti näin, mutta idea on sama.) Lapset <3
VastaaPoistaNiitä aamuja, kun pitää vaan selviytyä. Onneksi lapset usein yllättävät ihanuudellaan!
VastaaPoistaLapset ovat fiksuja. He näkevät ja ymmärtävät enemmän kuin moni aikuinen. Kiitos kommentistasi Oriolus.
PoistaLasten lohdutus on itkevälle niin aitoa ja sydämestä.
VastaaPoistaKyllä! Lapset ovat luonnostaan empaattisia. Me aikuiset vain väärällä kohtelulla teemme heistäkin, osasta heistä ikäviä aikuisia. Kiitos kommentistasi aimarii.
Poista