Tunne

57. Tunne

Anna valvoi. Kello oli ohittanut ajat sitten puolen yön, mutta uni ei tullut. Hän oli odottanut Saulin soittoa, soitellut itsekin, mutta turhaan. Pettymys

oli iso, vaikka ei ollutkaan ensimmäinen kerta, kun mies oli pettänyt lupauksensa. Hän sytytti valon ja kävi istumaan sängyn laidalle. Äkkiä hän vain tiesi sen, hiljaisuudesta, joka syöksyi koko hänen olemukseensa kuin jääkylmät vedet: Sauli oli lähtenyt. Ilmoittamatta, vaikka oli luvannut soittaa ennen Suomesta lähtöään, oli luvannut sen myös tyttärelleen, joka ilta toisensa jälkeen oli kysynyt isäänsä. Hän muisti tytön sanat ja katseen, kun tämä oli kerran sanonut: – Äiti, on niin pelottavaa kun on liian hiljaista.

© AilaKaarina

(V. 2019 100 sanan tarina otsikko mukaan lukien)

Onni

56. Onni

Oli sateinen syysilta. Vanhat kengät, jotka hän oli vahingossa työntänyt jalkoihinsa tuntuivat heti märiltä, vaikka hän yritti kiertää lätäköitä. Mutta nyt ei mikään haitannut, ei hämäryys, ei illan varjot, ei mikään! Anna juoksi kassi kainalossa naapurin pihalle. Hän oli menossa yökylään parhaimman ystävänsä luo. Annika tuli avaamaan oven ja tytöt menivät keittiöön, jossa Annikan äiti, isosisko ja isä istuivat pöydän ääressä rauhallisesti rupatellen. Ilta kului nopeasti,

aivan liian nopeasti. Piti ehtiä tehdä niin paljon. Leikkiä tuhat leikkiä ystävän ihanilla leluilla. Huomenna kaikki muuttuisi taas ennalleen. Pelko, hämmennys ja huoli astuisivat illalla sisään ovesta, kun isä avaisi sen töistä tultuaan.

© AilaKaarina

Viikon 45/2019 Krapu ja annetut sanat ovat märkä, muuttua ja yökylä.

Syli

55. Syli

 

 

Hän katselee ikkunasta pihalla leikkivää tytärtään. Tämä kääntyy nopeasti portille päin. Ämpäri ja lapio lentävät klassisessa kaaressa maahan ja riemusta kiljuen tyttö juoksee isänsä syliin. Hänen mieleensä hiipii kolme tunnetta: ensin rakkaus, sitten haikeus ja lopuksi jotakin mustaa. Kateus. Hän tietää, että juostessaan isäänsä kohti tytön luottamus on täydellistä, epäilemätöntä. Kädet, jotka häntä odottavat, eivät petä. Ei tyttö voisi sellaista edes käsittää. Se mitä ei ole koskaan tapahtunut, 

sitä ei ole. Suunnaton hellyys täyttää naisen mielen. Mutta äkkiä hän tuntee itsensä enää vain surulliseksi. Kerran hänkin lapsena, vähän isompana, juoksi äitinsä syliin oltuaan puolitoista kuukautta erossa perheestään. Hänelle naurettiin.

© AilaKaarina

Viikon 40/2019 Krapu, jossa on oltava sanat surullinen, musta ja isä. Lisää krapuja SusuPetalin blogissa.

Tarinat

54. Tarinat

Hän hieroi ohimoitaan. Viikon uuden kirjoitushaasteen kolmesta

sanasta, jotka piti näkyä 100 sanan tarinassa, hän ei saanut mitenkään

kiinni. Minne hän kiipeäisi? Minne jaksaisi nousta! Tai kuka

kiipeäisi, ja kuka kurkkisi peilistä? Mitä hän edes halusi nähdä tai

laittaa jonkun näkemään?

Sen sijaan

hän ei saanut ajatuksiaan irti kirjasta, jonka oli juuri lukenut. Olisipa

hän tiennyt nuorempana tästä miltei kohtalotoverista! Hehän olivat

lähes samanikäisiäkin. Perheet olivat yhtä kummallisia. Tosin häntä

ei niinkään läimäytelty, hänelle vain karjuttiin. Ja nolattiin jatkuvasti.

Paitsi äiti ei karjunut, nolasi kyllä. Eivätkä he haisseet. Kaikki näytti

ulospäin jokseenkin normaalilta. Ainakin sinne päin. Toisin kuin

kirjassa.

© AilaKaarina

(Kirja on Elisabeth Stroutin Nimeni on LucyBarton.)

100 sanan (kera otsikon) viikon 39/2019 Krapu

haastesanoilla kiivetä, ohimo ja peili. Kravun tarjoaa SusuPetal.

Liian myöhään?

53. Liian myöhään?

Se alkoi nykyään joka kevät. Odotus. Nuorena oli ollut päinvastoin. Silloin hän oli miltei vihannut kevättä, sen hajuja, lumen alta näkyvää likaa, valoisuutta, joka paljasti loputkin. Mutta vanhemmiten valon lisääntyessä kevät suorastaan kihelmöi kropassa. Enää

ei tarvinnut pelätä paljastumista, enää ei ollut häpeää. Hän oli surrut sen pois. Voisiko elämä tarjota vielä jotakin, nyt kun hän vihdoin uskalsi toivoa? Odottaa! Ja etsiä. Mitä se oli, ei hän itsekään varmuudella tiennyt. Ihmettä? Ja kevät vaihtui kesäksi. Se

saapui pitkin valoisin päivin, samettisin illoin toisensa perään, yksinäisin öin. Joskus jotakin häilähti kaukana, juuri ja juuri ääriviivat näkyen kadotakseen heti pois.

© AilaKaarina

Viikon 38/2019 Krapu, 100 sanaa otsikon kera ja sanat samettinen, kihelmöidä ja ääriviiva on oltava tekstissä. Kravun tarjoaa SusuPetal.

Myös 15. Runonevan vanhaan haasteeseen Likainen.

Yölenkki

52. Yölenkki

He saapuivat metsän laitaan ja Anna päästi koiran vapaaksi. Häntä heiluen se loikkasi puiden sekaan. Oli iltayö eikä kulkijoita yleensä enää tähän aikaan näkynyt. Tästä alkoi hänen oma yksityinen maailmansa, jossa hän aina tunsi muuttuvansa uudeksi ihmiseksi. Murheet ja huolet katosivat, oli vain metsä ja koira. Jostain kuului

moottoripyörien ääniä ja kohta näkyi kaksi miestä. He pysäyttivät pyöränsä. Miehet katsoivat häntä pitkään. Annaa alkoi pelottaa. Missä Sarabikin oli? Hän huusi sitä nimeltä. Oli hiljaista. Samassa koira ilmestyi pienelle kummulle, seisoi siinä hetken ylväänä, iso komea rhodesian ridgeback ja käveli sitten rauhallisesti Annan eteen. Miehet vilkaisivat toisiaan ja käynnistivät pyöränsä.

© AilaKaarina

Viikon 40/2019 Krapu, 100 sanaa kera otsikon, Sanat uusi, oma ja ilmestyä on oltava tekstissä.

Myös Runonevan 5. (vanha) haaste: Eläin.

Isovanhempi

51. Isovanhempi

Anna istahti parvekkeen tuolille. Oli elokuun viimeinen päivä. Vielä

oli lämmintä, mutta parin päivän päästä lupailtiin jo sateita. Kesä

olisi ohi, tämä niin kaunis ja ihmeellinen kesä, ettei hän voinut kuin

kiittää elämää siitä! Muta talvi saapuisi jääväämättä ja toisi kaikki ne

lyhyet päivät, tyhjät illat. Ja kaiken sen kaipauksen! Erik. Mies 

lentäisi syyskuun lopulla Ranskaan ja viettäisi siellä talven.

Useana vuonna hänet oli pyydetty mukaan koko talveksi, mutta hän

oli voinut olla siellä vain muutaman viikon. Lastenlapset tarvitsivat 

häntä, ainutta nopeasti paikalle saatavaa isovanhempaansa ja siksikin

niin rakasta ja läheistä; taustatukea, jollaista vaille hän itse oli 

lapsena jäänyt.

© AilaKaarina

100 sanan viikon 36/2019 Krapu, jossa on oltava sanat tyhjä, kiittää

ja parveke. Kravun tarjoaa SusuPetal.