keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Taas kukkivat omenapuut

3. Taas kukkivat omenapuut



Hän katselee keittiön ikkunasta pihalle. Kuin tovi sitten omenapuun oksat olivat olleet tyhjät. Miten nopeasti aika rientää, hän ajattelee. Vanhuus. Siitä tämä johtuu, liika tietoisuus ajan kulusta. Nuorena sitä ei koskaan miettinyt. Jo seuraavat kymmenenkin vuotta tuntuivat ikuisuudelta. Kunnes ne olivat takana. Eletty, kaikki ne kymmenet vuodet. Nainen sipaisee hiuksiaan ja kääntyy huoneeseen päin. Pitäisi vähän siivota. Miksi ja ketä varten? Kukaan ei tule. Kukaan ei kaipaa. Kaipasiko joskus? Eivät lapset, ei heitä ole. Eivät ystävät. Ei heitäkään ole. Hän pyyhkäisee silmäkulmaansa. Joskus oli ollut muutama, mutta ei hänen aikansa ollut riittänyt heille. Työ oli vienyt hänet kokonaan, sillä lyhyen avioliiton jälkeen ei vain ollut löytynyt ketään toista. Niinpä työstä oli tullut hänen lapsensa ja ystävänsä, hänen rakastettunsa. Kumppani. Elämäntoveri. Nainen 

kääntyy vielä katsomaan ikkunasta ulos. Siellä ne kukkivat, omenapuut. Pöydällä tuoksuvat syreeninoksat vahvasti. 


© AilaKaarina


Runotorstain 458. haasteeseen Vahva.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.