keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Vanhan naisen (värit) harmaa ja sininen

14.Vanhan naisen (värit) harmaa ja sininen



Harmaa oli suru. Harmaa oli lempeys. Harmaa oli armahdus. Ja harmaa oli ovi. Vuosia jo hän oli sitä vain joskus katsellut. Lapsena hän oli aukaissut sen monta kertaa. Oven takana oli vain pienehkö alue, jossa pystyi makaamaan, kuten hän tuolloin usein teki, makasi sikiöasennossa ja antoi yksinäisen itkunsa tulla. Ovi ei johtanut minnekään tai johti mihin tahansa. Aikuisena 

hän oli astunut jälleen ovesta sisään ja löytänyt sieltä kauan kadoksissa olleen pienen tytön. Hän oli hoivannut tyttöä, ruokkinut ja vaatettanut ja pitänyt sylissä. Antanut hänen kasvaa rauhassa isoksi kunnes he olivat yhdessä koristelleet oven kirkkaan sinisin kukkasin, ja lopuksi sulkeneet sen. Jäljelle jäi  

riemu, että sai elää. Että oli selvinnyt tänne asti; että elämän imu ja hänen sitkeä elämän nälkänsä olivat yhdessä saaneet hänet taistelemaan murheiden ja vaikeuksien läpi ja lopulta lennättäneet hänet tähän. Eikä enää ollut lineaarista suoraa menneen ja olevan välillä. Oli vain tuo käsittämätön, haikea riemu sinisten kukkien molemmin puolin.


© AilaKaarina

(Omistettu Psykoanalyytikko Pirjo Roosille)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.