14.Vanhan naisen (värit) harmaa ja sininen
Harmaa oli suru. Harmaa oli lempeys. Harmaa oli armahdus. Ja harmaa oli ovi. Lapsena hän oli aukaissut sen monta kertaa. Ovi ei johtanut minnekään tai
johti mihin tahansa. Mutta sen takana oli pieni tila, paikka jossa saattoi jopa maata, kuten hän tuolloin usein teki, makasi sikiöasennossa ja antoi yksinäisen itkunsa tulla. Aikuisena hän oli astunut jälleen ovesta sisään ja löytänyt sieltä kauan kadoksissa olleen pienen tytön. Hän oli hoivannut tyttöä, ruokkinut ja vaatettanut ja pitänyt sylissä. Antanut hänen kasvaa rauhassa kunnes he olivat yhdessä koristelleet oven kirkkaan sinisin kukkasin ja lopuksi sulkeneet sen. Jäljelle jäi
riemu, että sai elää. Että oli selvinnyt tänne asti; että elämän imu ja hänen sitkeä elämän nälkänsä olivat yhdessä saaneet hänet taistelemaan murheiden ja vaikeuksien läpi ja lopulta lennättäneet hänet tähän. Eikä enää ollut lineaarista suoraa menneen ja olevan välillä. Oli vain tuo käsittämätön, haikea riemu sinisten kukkien molemmin puolin.
© AilaKaarina
(V. 2018)
(Omistettu psykoanalyytikko Pirjo Roosille)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja ei tarkisteta etukäteen (toistaiseksi)