12. Vanhan naisen (värit) vihreä
Mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä useammin katse nousi ylös. Mutta ei hän taivaita katsonut. Ne saivat odottaa. Puita hän katseli. Puita. Oksien, latvojen kurkottelua toistensa luo, kuusten yksinäisiä kärkiä tavoittelemassa omia taivaitaan.
Lähtönsä hetken koittaessa hän kaivautui syvälle puiden vihreään lämpöön, toivoi että ne ottaisivat hänestä kaiken tarvitsemansa. Enemmän kuin yhä antoivat hänelle.
© AilaKaarina
Runotorstain 461/2017 haasteeseen Vihreä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.