Sitä katsetta ei nainen voinut unohtaa. Ja niin syntyi tarina. Siinä rakastavaiset kohtasivat aina uudelleen, katsoivat toisiaan syvälle silmiin aivan niin kuin ensimmäisellä kerralla, rakastivat niin kuin ei koskaan ennen ketään toista! Mutta alusta lähtien olivat molemmat tienneet, että tulisi päivä, jolloin heidän olisi erottava. Se päivä
on tänään. Nainen kävelee hieman liian aikaisin sovitulle paikalle joen törmälle, jossa he olivat tavanneet ensimmäisen kerran, lähellä pientä kahvilaa. Hän haluaa olla hetken yksin. Lukemattomat kerrat hän oli odottanut rakastaan ja aina tiennyt tämän tulevan, aina. Ja siksi oli odottaminen ollut lähes hurmaavaa. Äkkiä nainen tajuaa ettei pystykään tähän. Että ei koskaan enää odottaisi! Ja niin hän, vain hetken emmittyään, heittää tarinan
alhaalla olevaan virtaan. Hän katselee kun se lipuu aina vain kauemmaksi, seuraa hellyyttä tuntien sen kulkua kohti merta.
© AilaKaarina
Runotorstain 453/2017 haaste Rekisteröidä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.