16. Vanhan naisen (värit) oranssi
Suhde oli päättynyt vuosia sitten, mutta sen muisto ei haalistunut. Siitä hän ammensi jokapäiväisen aurinkonsa lämmittämään loppuelämänsä päiviä. Siitä muistosta hänen poskensa punertuivat hehkuun ja hänen naurunsa, joka yhä oli kaunis ja pehmeä, helisi kirkkaammin. Mies oli ollut häntä huomattavasti nuorempi ja asui toisen naisen kanssa, yhä. Niin hän ainakin oletti. He olivat asuneet eri kaupungeissa, mutta törmänneet toisiinsa jatkuvasti yhteisen harrastuksensa parissa. – Olen vanhana syntynyt, en kestä ikäisiäni naisia, jotka vasta etsivät sitä mitä sinulla jo on. Olen kanssasi kuin vakoilija aikuisen naisen talossa, anna minun muuttaa sinne, oli mies inttänyt naisen yrittäessä torjua naimisissa olevaa kolmen lapsen isää. Suhde alkoi
ja jatkui parikymmentä vuotta. Rakkaussuhde, joka oli ollut kuin ehtymätön valon lähde. Hän oli jättänyt miehen nähtyään peilistä vanhuuden kurkistelevan olkansa takaa. Ei, ei hän halunnut nähdä kuihtuvaa itseään miehen kanssa. Ei hän myöskään kestänyt ajatusta, että mies jättäisi hänet ikäeron alkaessa näkyä aina vain selvemmin. Mies oli vannonut ettei koskaan hylkäisi häntä, mutta sitä hän ei ollut uskonut. Nyt hän katseli käsiään, joista voima oli alkanut hiljalleen hiipua. Kuinka ne olivat hellineet,
kuinka niitä oli pidelty miehen käden hellässä puristuksessa; kuinka ne olivat kulkeneet miehen iholla, hyväilleet silmiä ja suuta, kasvoja, vartaloa. Kuinka ne olivat rakastaneet! Hänen näivettyvät, tyhjät kätensä.
© AilaKaarina
(V. 2018)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti tarkistetaan ennen julkaisua.